Välillä heittäydyn runoilemaan

Minun pieni sydämeni

Minun pieni sydämeni,
ei koko täytä kämmentäni,
se on niin, niin pieni,
kuin pieni on myös mieli.

Sielt´ tihkuu läpi elon uute,
niin kova on sillä puute.

Huuto kuuluu- enkö jo saisi
ett´ joku minuakin rakastaisi!

Ei se osaa pyytää eikä se saa
tyytyy osaansa ja vain vaikertaa!

Tuskan koura sitä puristaa ja hiertää,
veri pakenee, kun kireämmälle kiertää.

Nyt ei tihku, norona soluista vuotaa
elon uutetta sydän suoltaa,
kunnes: loppuu uute, loppuu tuska
tunne on kohta kangastusta.

Minun pieni sydämeni
ei koko täytä kämmentäni,
pienempi kuin koskaan
häviääkö muuhun loskaan?

Arpeen peittyy noron kolo
paranee hiljaa elon olo.

Kasvaa sydämelle hento kuori
hento alkuun kuin kaarna nuori

Suojaa saa pieni sydämeni
ei vieläkään täytä kämmentäni
kuori kasvaa ja vahvistuu
kohta pinta on kuin umpiluu!

Minun pieni sydämeni
ei koko täytä kämmentäni.
Kuori kasvaa ja vahvistuu,
Se suojas´on, mutt´ surkastuu!

Sisus kuivuu rusinaksi
kuori vahvuu panssariksi.
Ei sisään pääse elon uute
vaikk´on kova puute.

Yritäpä tulla tuska kourinesi,
on ehtynyt kaipuun mesi!

Enää et pysty, kykene et
vaikk´niin kovin kaivannet!
Ei halkee kuori vahva
Ei kouraasi löydy kahva!

Kirjoitti 2015 oma käsi

Sote-uudistusta oululaisittain

Oulun kaupunginvaltuuston hyväksyessä säästöjä vaativan budjettiesityksensä kirjauksena olivat mm. selvät ohjeet, että hallinnosta pitää käsiä saada perustehtäviin. Hyvinvointipalveluissa hallinnon keventäminen on kuitenkin vain osa suurta kokonaisremonttia. Osa kasvaneista kustannuksista selittyy kalliilla hoitomenetelmillä sekä kalliilla lääkkeillä. Etupäässä kuitenkin syynä on se, että toiminnat ovat alkaneet ruokkia itse itseään eikä asiakas/kuntalainen tai järkevät hoitopolut enää pitkään aikaan ole olleet keskiössä. Muutoksen aikaansaaminen sotessa on äärimmäisen vaikeaa. Jos yrität saada säästöjä erikoissairaanhoidosta, ihmisiä vähintään kuolee, kun eivät saa tarvittavia sydänleikkauksia jne. Ja kustannukset jatkavat kasvuaan. Onko kuitenkaan ihmisten sairastavuudessa saatu merkittäviä muutoksia aikaan – rahallisista panostuksista huolimatta? Ei. Uusimpien tutkimusten valossa ihmisten sairastavuus Kelan myöntämien sairauspäivärahakorvausten perusteella on jatkanut kasvuaan. Mikä siis mättää?
Terveydenhuoltoon on rakentunut raskas ja kallis ja usein joiltakin osin toimimaton ja keskenään eri polkuja kulkeva organisaatioketju. Yksittäisen työntekijän on hyvin vaikea edes hahmottaa, kuinka kimurantti systeemi onkaan. Oulussa hyvinvointipalvelujen budjetti on runsas 550 miljoonaa euroa. OYS ja sairaanhoitopiiri nappaa yhden kolmanneksen, siis 190 miljoonaa euroa. Kaupungin omiin palveluihin jää loput, runsaat 350 miljoonaa. Jos katsoo tilastollisesti sitä, kuinka paljon Oulussa on ikäihmisiä ja kuinka monet heistä tarvitsevat hoitoa/hoivaa, kuinka paljon työikäisistä käyttää muita kuin työterveyshuollon palveluja tai kuinka monet lapsiperheistä tarvitsevat sosiaali- ja terveyden-huollon palveluja, niin luulisi tämän rahan riittävän jos aidosti ja oikeasti palveluja tarvitseva kuntalainen/asiakas on keskiössä ja hänelle räätälöidään palvelut, suunnitellusti ja kaikkia terveydenhuollon toimijoita sitovasti. Tämän suunnitelman perusteella sitten katsotaan, voidaanko jotakin tehdä jo ennakoiden, auttaisiko esim. viikoittainen aktivointi ”ostetun” kaverin kanssa, olisiko oikea apu esim. ruokakassi kerran viikossa tai päivittäinen huolenpito kotona, jos siltä vältetään muutama yhteispäivystyskäynti tai vältetään esim. pysyvä laitoshoito. Asiakasryhmille pitää -ei ainoastaan rakennella käypähoito-suosituksia, vaan hahmottaa hoitopolku terveydenhuollon järjestelmästä toiseen, jota noudattamalla hoitoa tarvitseva ihminen saa palvelut ja kustannukset pysyvät edes jollakin tavalla hallinnassa. Ja jos tarvitaan erikoissairaanhoitoa, sisällytetään se osaksi kokonaissuunnitelmaa, ostetaan tämä palvelu, päätetään, ketkä ja missä ne palvelut tuotetaan ja millä hinnalla, mutta palautetaan niin pian kuin mahdollista hoito/huolenpito takaisin perusterveydenhuoltoon.
Tulevissa hyvinvointikeskuksissa ja -pisteissä yksittäisen työntekijän tehtävät tulevat ehkä muuttumaan, mutta muutokset ovat myös mahdollisuus saada uutta näkemystä ja työniloa omaan tekemiseen. Muutokset vaativat uutta ajattelua kaikilta. On muistettava, niin meidän päättäjien kuin työntekijöidenkin, että jokainen palvelua tarvitseva asiakas/kuntalainen on ikään kuin työnantajan roolissa, siis palkan maksajana ja palvelujen määrittelijänä. Kaikki tekeminen pitää tähdätä heidän palvelujensa turvaamiseen. Kun kulunut sanonta: asiakas on kuningas, näkyy työssä, olemme onnistuneet ja päässeet siihen samaan, minkä esim. yksityinen terveydenhuollon palvelujentuottaja on oivaltanut. Siellä, että raha tulee taloon palveluhenkisyyden myötä, on hieman ehkä siivittänyt asenteita. Julkista terveydenhuoltoa pyöritetään kuitenkin vero-euroilla, ei millään kasvottomalla rahalla, jolla voisi rietastella mielin määrin tai kääriä taskuihinsa ilman sen suurempaa eettistä omaatuntoa.
Minä, niin kuin muutkin oululaiset veronmaksajat, haluamme rahalle vastinetta - sitä parasta oululaista sosiaali- ja terveydenhuollon osaamista, mitä alueelta löytyy. Tästä ja vastuullisesta yhteisten rahojen käytöstä kantavat vastuun poliittiset päättäjät, niin lautakunnissa kuin valtuustoissakin, jotka on äänestetty pitämään huolta veronmaksajien yhteisestä hyvästä.

Kirjoitus mielenterveyskuntoutujien lehteen

Olen usein pohtinut omalla kohdallani sitä, kuinka itse olen, lähes kuusikymppiseksi ja vielä toistaiseksi selvinnyt niin, ettei mieleni ole sairastunut. Syitä olisi varmaan ollut läpi elämäni ihan riittämiin. Onko minua suojellut se, että olen lörppö, suulas kuin Soini ja lörpöttelen itsestäni ulos kaiken mahdollisen. Iso kiitos selviämisestä pitää antaa ystävälleni Lealle, joka on jaksanut kuunnella ja olla lähellä aina kun olen tarvinnut keittiöpsykologia.
Mielenterveys on arka puheenaihe, varsinkin siihen liittyvät ongelmat herättävät monia ennakkoluuloja meissä ihmisissä. Kyse on kuitenkin ihan tavallisista ihmisistä, joita elämä on kolhinut niin, ettei ole jaksanut. Ei sen kummempaa. Ei sen mystisempää. Elämä vain on mennyt niin tiukille, ettei arjesta ole enää selvinnyt.
Ja kun niitä ongelmia tulee, kuinka ollakaan, kun ne pahusi pakkaavat tuplaantumaan. Muistan itse, kun takasin puolitutulle asuntolainaa ja lamavuosina se lankesikin minulle maksettavaksi. Laina oli liian suuri minun hartioilleni, yrityksestä huolimatta, joten pääsin velkajärjestelyyn. Alta meni kuitenkin asunto, luottotiedot viideksi vuodeksi, avioliitto kariutui, ja yhtäkkiä olin vielä kolmen lapsen yksinhuoltaja. Samoihin vuosiin sulloutui vielä sekä isän että veljen itsemurhat. Enpä olisi tuolloin elämästä selvinnyt sairastumatta ilman Lean apua ja ilman pirullista luonnetta, jonka geeneihin kuuluu isän takoma opetus, että periksi ei anneta. Kunnollinen korpikainuulainen geeni, joka raataa kuin hullu ja varmaan kupsahtaa sitten lopuksi raivaamattomaan suohon ja - kengät jalassa.
Kaikilla ei näitä keinoja ole, joten ymmärrän enemmän kuin hyvin, millaista ryskytystä elämä voi pahimmillaan olla. Enkä itse ole nähnyt kuin pienen osan elämän myllerrysten ristiaallokosta.
Mitä minä tällä kaikella haluan kertoa? Ehkä päällimmäisin ajatus on se, että kaikesta mahdollisesta ihmiset selviää. Mutta ei todellakaan selviä yksin. Ihminen tarvitsee rinnalla ihmisen mittaisia kulkijoita, jotka raahaavat huomiseen, vastusteluista huolimatta, kun itse haluaisi vain ajan pysähtyvän hetkeksi ja unohduksen tulevan. Ihminen tarvitsee hädän hetkellä vertaistukihenkilöitä, perhettä, omaisia, läheisiä, vanhempia, siskoja, veljiä, serkkuja, ystäviä…
Aikaa ei voi pysäyttää, huominen tulee aina. Olen usein pysähtynyt miettimään, kuinka ihanaa elämä loppujen lopuksi onkaan! Kun pysähtyy, huomaa asioita. Aina löytyy niitä, joilla elämä on mennyt vielä huonommin kuin minulla. Maailma on täynnä nälästä kärsiviä pieniä lapsia, jotka kuolevat äitinsä käsivarsille, on ihmisiä, jotka eivät enää muista, on ihmisiä, jotka kerjäävät saadakseen itselleen ja perheelleen ruokaa, on ihmisiä…
Stanislaw Jerzy Lec, puolalainen runoilija on aikanaan sanonut hyvin: ”Itkin, kun minulla ei ollut kenkiä, kunnes tapasin ihmisen, jolla ei ollut jalkoja.” Jos olisin runoilija, muotoilisin sanonnan itselleni sopivaksi. Se kuuluisi näin: ”Itkin sitä, ettei minulla ei ollut kenkiä. Vasta itkun jälkeen olo helpotti. Silloin minä vasta sen pienuuteni huomasin, kun tapasin ihmisen, jolla ei ollut jalkoja.

Hyvinvointipiste – pelkkää terveyskioskitoimintaako?

Oulussa ollaan valtakunnan etunenässä tekemässä omaa suurta remonttia sote-palveluissa. Lähtökohdaksi on otettu palvelujärjestelmän keventäminen kaikkialla kaupungissa. Nyt kuuluu palautetta, että vastaanotoille ei pääse, jonot ovat pitkät, palvelut eivät pelaa. Jotain on siis tehtävä. Oulussakin sote on kustannuksiltaan kallis suhteessa palveluja käyttävien määrään. Uudistuksesta puhutaan uusilla sanoilla - hyvinvointikeskus, hyvinvointipiste. Mitä ne tarkoittavat? Talousarvion 2014 yhteydessä valtuusto päätti, että ”hyvinvointikeskuksia” olisi ainakin Haukiputaalla, Kaakkurissa, Kiimingissä ja Kontinkankaalla. Muut isot hyvinvointikeskukset ja niiden paikat määräytyvät tulevaisuudessa. Samalla linjattiin, että Höyhtyälle suunnitellaan hyvinvointipiste ja Oulunsalossa, Yli-Iissä ja Yli-Kiimingissä toimivat hyvinvointipisteet, joissa on asiakaslähtöisesti tarjolla neuvola- ja lääkäripalveluja. Itsellenikin tulleen palautteen perusteella näiden "pistealueiden" kaupunkilaiset kokevat nyt, että heidät laitetaan eriarvoiseen asemaan. Joillakin alueella Oulussa palvelut annettaisiin hyvinvointikeskuksesta ja jollakin toisella alueella ”vain” pisteestä. Näinhän asia ei suinkaan ole. Hyvinvointipiste ohjaa ajattelua terveyskioski-tyyppiseen pisteeseen, josta saa- ” jotakin”. Hyvinvointipistetasoisilla palveluilla tarkoitetaan kuitenkin asukkaiden ”nurkkajuuriin” tulevia palveluja, kotiin tuotavia, sähköisiä, ennaltaehkäiseviä, liikkuvia palveluja, etäkonsultaatioita jne. Siis helposti saatavia lähipalveluja. Apua tarvitsevan ei tarvitse mennä hyvinvointikeskukseen saakka saadakseen esim. leikkauksen jälkeen ompeleet haavalta poistetuksi. Eikä kotiapua tarvitsevan ihmisen luona juokse useampia työntekijöitä samana päivänä. Kun näitä hyvinvointipiste-tasoisia palveluja suunnitellaan eri aluille, huomioidaan se, millaisia ihmisiä alueella asuu. Lapsiperhevaltaiset alueet tarvitsevat neuvolapalveluja ja ikäihmisten asuttamalle alueelle tarvitaan kotona pärjäämistä tukevia palveluja. Hyviä kokemuksia on saatu mm. Tuiran hyvinvointipistekokeilusta. Ja mikä parasta, itse fyysisen hyvinvointipisteen tiloissa voi toimia muitakin toimijoita, Oulu10, asukastupa, kirjasto, lähiruokala, apteekki, Kela jne. Keskustan alueella yksi hyvinvointipiste voisi olla esim. Aleksinkulmassa, jossa käy paljon ikäihmisiä erilaisissa kerhoissa. Tiedän aidosti, että kehittämällä näitä lähipalveluja, hyvinvointipistetasoisia palveluja, ympäri kaupunkia- ei vain edellä mainituille alueille - saamme koko sotea käännetyksi keveämpään suuntaan. Uskon, että uusi toimintamalli kehittää myös meidän oululaisten yhteisöllisyyttä ja opimme samalla, uudelleen ja pikkuhiljaa naapurista välittämisen kadonneen taidon. Jos lähipalveluista ei apu löydy, seuraava kahden kynnyksen palvelu on hyvinvointikeskus. Sinne mennään, jos lähellä olevilla palveluilla ei ihminen tule autetuksi. Näiden uudistusten myötä tulee ikään kuin terve järki mukaan toimintaan, eikä ihmisiä turhaan juoksuteta paikasta toiseen. Uudistukset vaativat henkilökunnan ja päättäjien sitoutumista ja uskoa kehitystyöhön. Mitä tyytyväisempiä kuntalaiset ovat tuleviin palveluihin, sitä onnistuneempaa Oulun sote- uudistus tulevaisuudessa tulee olemaan.

Jottain tolokkua torppaamiseen

Oululainen poliittinen "remonttiryhmä" pohti lukuisia esityksiä koskien vuoden 2015 talousarvioesityksiä.
Hyvinvointipalvelujen osalta esitys pitää sisällään terveysasemien toiminnan muutoksia kohti matalamman kynnyksen palveluja. Osa terveysasemista toimii jatkossa hyvinvointikeskuksina. Oulu on jaettu maantieteellisesti neljään alueeseen, pohjoinen, eteläinen, itäinen ja läntinen.

Kun uutinen palveluverkon tiivistämisestä levisi, ihmisille eri alueella tuli paniikki. Itselleni on tullut mm. seuraavanlaisia kysymyksiä: Nytkö se meidän alueen terveysasema lähtee? Miksi lakkautetaan terveysasema juuri meidän alueelta? Jäämmekö nyt heitteille? Kuka meitä hoitaa? Mistä saamme palvelut jatkossa? Jopa sellaista on ilmassa, että asukasyhdistykset keräävät nimiä adressiin palvelujen säilyttämiseksi. Kukapa ei nimeänsä panisi!

Lienee kuitenkin tarpeen esittää tässä muutama ajatus, joka toivon mukaan hieman rauhoittaa kuntalaisia.
Kysykääpä itseltänne seuraavat kysymykset: kuinka monesti vuoden aikana olen käynyt terveysasemalla ja millainen mielikuva minulla itselläni on niiden toiminnasta? Saako omalle terveysasemalla kohtuullisessa ajassa aikoja sairaanhoitajalle tai lääkärille? Vai onko käynyt niin, että arvauskeskuksen maine on ajanut teidätkin hakemaan palveluja yksityiseltä tuottajalta?

Oulun taloustilanne ei kaipaa enää lisäselityksiä – voi vain todeta, että se on todella huono! Jos kotitaloudessa tulee tilanne, että rahat loppuvat, mitä silloin tehdään? Pysähdytään tietenkin miettimään, mitkä laskut pitää ehdottomasti hoitaa, mistä perheen arkitoiminnoista pitää ehdottomasti pitää kiinni ja mistä voidaan luopua kokonaan.

Tätä samaa ajattelua remonttiryhmä harrasti. Kuntalaisten palvelut pitää ehdottomasti hoitaa, mutta ne voidaan toteuttaa tuottamalla palveluja toisella tavalla. Ja napata euroja toimintaan niistä seinistä!

Terveysasemien vastaanottoaikojen saaminen ei ole todellakaan ollut kohdallaan. Kiireettömään vastaanottoon jono on minimissään kuukauden. Vika ei ole lääkäreissä eikä hoitohenkilökunnassa vaan systeemissä. Uskon vahvasti, että vahvistamalla nyt esitettyä kuutta hyvinvointikeskusta, saamme toimivammat yksiköt vastaamaan paremmin kuntalaisten tarpeisiin.

Henkilökunta voi keskittyä jopa toiminnan kehittämiseen, sen sijaan, että jatkuvasti joutuu torppaamaan tulijoita, kun ei vastaanottoaikoja ole!

Uusille hyvinvointikeskuksille ollaan rakentamassa ajanvarauksetonta vastaanottoa. Kiimingin hyvinvointikeskuksessa tätä on pilotoitu jo jonkin aikaa ja asukkaat ovat tyytyväisiä. Nyt samaa toimintamallia ollaan viemässä myös muihin hyvinvointikeskuksiin: Myllyojalle, Haukiputaalle, Tuiraan, Kaakkuriin, Kontinkankaalle. Parempaa vai mitä? Ennen roikut puhelimessa ja yritit saada puhelimessa apua ja aikoja, onnistumatta kuitenkaan.

Rajakylään, Kaijonharjuun, Höyhtyälle, Ylikiiminkiin, Yli-Iihin ja Oulunsaloon suunnitellaan hyvinvointipisteet. Sehän ei tietenkään tarkoita samassa laajuudessa annettavia palveluja kuin nykyisillä terveysasemilla. Mutta se tarkoittaa sitä, ettei alueen asukkaita jätetä pulaan, vaikka kulmakuntapoliitikot mitä muuta väittäisivät!

Remonttiryhmä linjasi jämäkästi, että ennen kuin yhtään aiottua suunnitelmaa eri aluiella toteutetaan, pitää olla suunnitelma siitä, mitä palveluja alueen hyvinvointipisteisiin jää. Tämä työ on käynnistynyt.

Joten nyt toivon malttia matkaan ja kuntalaisilta luottamusta siihen, että remonttiryhmä on esittämässä näitä toimenpiteitä vastuullisena ja tietoisena siitä, että kehittäminen pitää lähteä kuntalaisten palveluista – ei siitä, että seinät säilyvät tai entinen meno jatkuu eikä aikoja saada ja julkisen terveydenhuollon maine entisestään vaan huononee!

Marisemalla ja vanhasta kiinni pitämisellä ei tätä Oulua saada millään nousemaan.
Ottakaamme kehittämishaaste yhdessä vastaan. Laitetaan yhdessä meidän julkiset terveyspalvelut sellaiseen kuntoon, että kun koko valtakuntaa koskeva sote-uudistus vihdoin meidät tavoittaa, meitä suorastaan vingutaan tuotantokumppaneiksi muiden kuntien taholta!

Visioita Uuden Oulun kaupunkisuunnittelusta

Ihmiselle, joka asuu täällä pohjoisen tundralla, on olennaista, että on katto pään päällä. Siis koti. Mitä kodilta odotetaan? Ainakin se, että asumisen kustannukset ovat kohtuullisia. Tiedotusvälineissä esiintyy aika ajoin hersyviä otsikoita, joissa ” asuntomarkkinat reagoivat”, asuntojen hinnat ”kelluvat”, ”ylikuumenevat”. Villejä termejä, joilla pyritään kuvaamaan kulloinkin yhteiskunnassa valitsevaa asumisen tilannetta.

Asumisen kustannukset tulisi olla kaikille kohtuullisia ja niiden tulisi toimia kuntalaisten/kaupunkilaisten ehdoilla. Ihmiset odottavat, että asunnot olisivat viihtyisiä, esteettisiä, turvallisia, toimivia ja kestäviä - ei pieniä luukkuja, kuten nykyisin, joilla tavoitellaan asunnoissa sitä voiton maksimointia. Kuvitelkaa kaksi ihmistä asumassa 56m2:n kaksiossa, johon on noihin neliöihin pukattu vielä sauna. Vastaavasti taas omakotitalot ovat äärettömän suuria, herää kyllä kysymys, kuinka nelihenkinen perhe tarvitsee 350 m2?

Asunnon pitää joustaa elämäntilanteiden mukaisesti. Yhä enemmän pitäisi olla nk. monen sukupolven asumisratkaisuja, joissa tapahtuisi luonnollinen siirtymä
”mummolan puolelle”, kun vanhemmilla on tarve luopua omakotitalon hoitamisesta. Tuolloin voisi nuorempi sukupolvi lunastaa ”päätalon” itselleen. Kuvitelkaapa, kuinka ihanaa asumista tuollainen olisi kaikille osapuolille. Kun lapsenlapset esim. sairastelevat, olisi isovanhempien hoito ihan lähellä.
Asumisen tulee kuitenkin olla osa ehjää yhdyskuntarakennetta, jossa on hyvät liikenneyhteydet ja kattavat palvelut.

Millainen tulisi asunnon olla?

Paineita on ennen kaikkea vuokra-asuntojen suuntaan, tulevaisuudessa varmaankin yhä enemmän. Iso osa työn perässä muuttajista muuttaa ainakin alkuvaiheessa vuokralle. Lisäksi talouslama lisää aina vuokra-asumisen suosiota ja samaan suuntaan vaikuttaa myös työmarkkinoiden muutos. Uudessa Oulussakin pitää huolehtia riittävästä kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuotannosta.
Suomessa asuntokuntien määrä kasvaa nopeammin kuin väestön määrä. Tämän seurauksena asuntokuntien keskikoko on pienentynyt jatkuvasti,(yksin asuvat,hajonneet perheet.

Millaista maankäytön suunnittelua harjoitetaan Uudessa Oulussa?

Logistiikka- ja maankäyttöstrategia luo perustan ja kokoaa Oulun kasvukeskuksen yhdeksi toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Seudulle tulee kehittää yhteisen yleiskaavasuunnitelman avulla yritysalueita, keskustoja, palveluja ja asuntoalueita.
Siis kehittää koko Uuden Oulun aluetta kokonaisuutena.

Liikenneolojen parantaminen vahvistaa Oulua kasvukeskuksena ja sen toimivuutta ja kilpailukykyä. Saman alan teknologiayritykset hakeutuvat toistensa läheisyyteen. Palveluverkostojen alueellisella kokonais-suunnittelulla saadaan lisää tehokkuutta, jolloin myös asuntotuotantoa ja luontokohteita voidaan markkinoida koko mittakaavassa.

Logistiikka- ja maankäyttöstrategia johdattaa palvelujen tuottajat yhteen laatimaan kuntarajat ylittäviä kehittämissuunnitelmia. Yleiskaava on se lähtökohta, joka kokoaa hankkeet ja palveluverkot samaan maankäyttösuunnitelmaan.
Kasvukeskuksen synnyttämä yhteistyö voi laajeta myös se ympärillä oleviin kuntiin, jopa maakunnan reuna-alueille ja siten synnyttää hyvinvointia laajemmalti. Mutta ei ilman systemaattista suunnittelua.

Palvelu- ja liikennejärjestelmään on helppo kytkeä mukaan koko maakunta. Yritysten ja palvelujen synnyttämät työpaikat ja etätyön mahdollisuudet tuovat asukkaita maakuntaan ja vastaavasti tarjoavat työtilaisuuksia koko maakunnan koulutetulle väelle. Vauraus ylittää helposti kuntarajat Oulun naapurikunnissa.
Raideliikenteen kehittäminen palvelisi maakunnan kaikkien kuntien ja yritysten menestymistä.

Onko tulevaisuutta se, että lähiliikenne Oulun seudulla hoidetaan pintametron tapaan kulkevilla kaupunkijunilla? Visioissa ainakin.
Kaupallisiin keskustoihin rakentuvat kävelykeskustat ovat eri kulttuurien kohtaamispaikkoja ja innovaatioiden syntysijoja. Näihin kaikkiin uusiin haasteisiin vastataan kasvukeskuksen elinkeinopolitiikalla, maankäytöllä ja liikenneratkaisuilla.

Entäpä Uuden Oulun kaavoitus?

On tärkeää, että yritysalueiden, keskustojen ja asuntoalueiden kaavoitus ajoitetaan vastamaan tulevaisuuden tarpeisiin ja haasteisiin. Kasvukeskuksen oikeusvaikutteiset yleiskaavat ollaan yhdistämässä kokonaissuunnitelmaksi, jota sitten jatkossa päivitetään jatkuvasti. Suunnitelma on päätöksenteon ja yhteisen elinkeinopolitiikan ja ennen kaikkea yhteisen maankäytön strateginen työkalu.

Palvelujen mitoitus ja verkostot suunnitellaan eri toimialojen yhteistyönä. Sähköisessä muodossa oleva tietopankki ja yleiskaava ovat kaikkien toimijoiden saatavilla ja käytettävissä omassa kehittämistyössä ja markkinoinnissa.

Tärkeää Uuden Oulun elinvoimaisuuden kehittymisen kannalta on, että yritysalueet profiloidaan kasvualojen mukaan, ja yritysten sijoittumista ohjataan muodostamalla nk. klustereita. Lisäksi on olennaista, että kuntakeskusten elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä vahvistetaan mm. laajoilla kävelykeskustoilla koko Uuden Oulun alueella. Maankäyttöstrategian tärkeimpiä tehtäviä on taata keskustojen kehittyminen ja asuinmahdollisuuksien monipuolisuus.

Millainen on siis viihtyisä elinympäristö

Tutkimuksissa on havaittu, että yritykset sijoittuvat sellaisiin kaupunkeihin, missä niiden henkilöstö haluaa asua. Osaajat edellyttävät elinympäristöltään korkeaa tasoa ja laadukasta palvelutarjontaa. Uuden Oulun sanotaan olevan meren ja kolmen joen kaupunki. Yhä enenemässä määrin tämä vesistöjen läheisyys pitää huomioida myös kaavoituksessa. Mutta jälleen kerran korostan, että se pitää tehdä huolellisella ja pitkälle tulevaisuuteen visioivalla suunnittelulla.

Ihmiset vaativat asuntoalueilta, että niiden on oltava viihtyisiä ja turvallisia, päiväkotien ja koulujen vaihtoehtoja tarjoavia, keskustojen vilkkaita ja monipuolisia, kaupunkikuvan kaunis ja ympäristön huoliteltu. Siis alueita, jotka suorastaan pursuavat elämää, yhteisöllisyyttä ja iloa.

Työpaikkakiusaaminen on todellista!

Tapasin eilen aamulla työkaverin. Hän nappasi minut keskusteluun, joka piti minut pihdeissään koko päivän. Olen päässäni analysoinut keskustelua useaan otteeseen ja aina päätynyt samaan johtopäätökseen – työkaverini on työssään suuressa vaarassa. Joko hän sairastuu fyysisesti tai henkinen kantti pettää. Ja miksi? Siksi, että hänet on työyhteisössään otettu syntipukiksi kaikkeen, mikä organisaatiossa mättää. Hänelle on sanottu suoraan, että olisi kaikille parempi, jos hän nyt vain kerta kaikkiaan ottaisi ja lähtisi pois. On pidetty salaisia kokouksia ilman henkilön läsnäoloa, jossa on käsitelty hänen asemaansa työyhteisössä, on kutsuttu kuultavaksi kuin syytetty ikään, on syrjäytetty työtehtävistä. Pitää olla melko vahva kestääkseen kaiken tämän sairastumatta! Kaikessa on aina kaksi puolta. Voi olla, että hänen vahva persoonansa ei kaikkia miellytä. Ja voi olla, että hänen sanomisistaan ei ole tykätty tai… Mutta antaako se kuitenkaan oikeutusta lähteä suurella joukolla yhtä vastaan? Mikä on esimiesten vastuu tällaisessa asiassa? Eikö heidän juuri tulisi pystyä puolueettomaan ajatteluun, pitäytyä objektiisissa ratkaisuissa, olla kuuntelematta esitettyjä solvauksia, pitäytyä pelkästään tosiasioissa menemättä ollenkaan mukaan panettelupataljoonaan? Vaikka asiaan tarttuminen olisi kuinka hankalaa tahansa, johtajan on se tehtävä ja hänen on se osoitettava, ettei työyhteisössä voi menetellä näin. Mutta entäs jos pitää paikkansa, työkaverini kertomana, että esimies onkin kuunnellut lakeijoitaan, ja on imeytynyt samaan sotkuun. Mikä silloin neuvoksi? Syy ei koskaan ole vain yhdessä ihmisessä. Jos osasto tai organisaatio on sairas, se pitää hoitaa ja se tarkoittaa kaikkia seillä työskenteleviä. Myös esimiesasemassa olevia. Ongelmat eivät ratkea vain sillä, että savustetaan yksi joukosta. Pian siellä on joku toinen, jonka syytä kaikki taas on ja joka koetaan hankalana ihmisenä ja joka halutaan savustaa ulos. Ja kierre jatkuu. Kun olen ollut keskustelun pihdeissä, olen miettinyt mitä minä voisin tehdä? Muutakin kuin kirjoittaa asiasta ja toivoa, että joku myös sen lukee. Jotakin tulen joka tapauksessa tekemään - se, miten sen teen, on vielä mietinnässä. Niitä, jotka ovat heikompia, pitää puolustaa. Eikä työyhteisö ole niin tärkeä, että sen vuoksi kannattaa menettää terveytensä. Meillä on panostettu työhyvinvointiin. On työsuojeluvaltuutettuja ja asiamiehiä ja vaikka mitä. Luulisi tämän kokoisen organisaation pystyvän asiantuntemuksellaan hoitamaan moiset työpaikkakiusaamiset kuntoon. Vaan ei. Eikä siinä vaiheessa enää mitään voida, kun tapahtuu jotakin peruuttamatonta. Hiljaisella haudalla on turha enää parkua.