Oulun kaupungin talousarvio 2011-2012 on kaupunginjohtajavaiheessa – siis kansalaisten käsittelyssä ja palautteita varten. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaan on budjettikirjassa useammassa kohdassa ehdotettu palvelusetelin käyttöä mm. mielenterveyspalvelujen tarjoamisessa.
Palveluseteliä on jo aiemmin Oulussakin käytetty vanhuspalveluissa, jonne se ehkä osin soveltuu. Käyttö ollut kuitenkin varsin vähäistä eikä arvioita vaikuttavuudesta ole ainakaan minun tiedossani. Kokemukset siis ovat kuitenkin vielä varsin lyhyeltä ajalta eikä ainakaan valtuutetuille ole esitelty setelin käytön todellisia kustannuksia
Palvelusetelin käyttöä vanhusten palveluissa laajennettiin sittemmin kuukausisiivoukseen ja myöhemmin tehostettuun palveluasumiseen.
Palvelusetelilain (24.7.2009/569) mukaan kunnan vastuulla on se, käyttääkö se palveluseteliä vai ei. Se on siis vaihtoehtona ostopalveluille tai omalle tuotannolle. Ilmaistahan se ei ole, koska palvelu maksaa aina, suuntaus on tässä se, että asiakas ottaa itse omavastuuta omasta hoidostaan.
Tästä palvelusetelistä voi asiakas kieltäytyä, jolloin kunnan on pystyttävä kuitenkin järjestämään tarvittava palvelu julkisella sektorilla. Siis kaksinkertaisen palvelutarjonnan ylläpito, josta toisesta vastaa yksityinen taho! Sekö on kustannustehokasta koko yhteiskunnan kannalta katsoen?
Kaikillahan ei ole mahdollisuutta edes maksaa hoidon edellyttämää omavastuuosuutta.
Palveluseteliä voidaan käyttää kunnan päätösten perusteella. Muutamassa kunnassa on jo tehty päätös käyttää palveluseteliä mm. tekonivelleikkauksiin, lihavuusleikkauksiin ja kaihileikkauksiin. Palvelusetelin tarjoamisesta kunkin potilaan kohdalla päättää yleensä kunnan terveyskeskuksen ylilääkäri. Toivottavasti ei palvelusetelin päättäjällä ole mitään kytköksiä yksityiseen palvelutuottajaan, joka tässä etupäässä hyötyy.
On esitetty arvioita myös siihen suuntaan, että ne, jotka muutenkin hoidattaisivat itsensä yksityisesti Kela-korvauksilla, hoidattavat nyt itsensä julkisen sektorin kautta palvelusetelillä.
Milloin saadaan suomalaisessa terveydenhuollossa aito kilpailutilanne, jossa yksityinen on yksityistä ja julkinen julkista. Nyt meillä on Suomessa vain julkisilla varoilla tuettua yksityistä terveydenhuoltoa. Tuki tapahtuu mm. Kela-korvausten avulla ja nyt tukimuotoja laajennetaan palvelusetelin muotoon.
Laissa sanotaan, että mikäli palveluseteliä ei tarjota, mutta leikkaus tai toimenpide on silti sairauden hoidon vuoksi tarpeellinen, potilaalle on siis järjestettävä hoito joko omassa leikkausyksikössä tai tehtävä lähete muuhun esikoissairaanhoidon yksikköön
Nyt käytössä olevien palvelusetelien hinnat on yleensä arvioitu niin, että potilaan
maksettavaksi jäävä omavastuuosuus on noin neljännes koko hoidon hinnasta, siis noin kolmasosa palvelusetelin arvosta.
Muutama ylilääkäri on kehottanut potilaita tinkaamaan hintaa pois ja neuvottelemaan siitä, kuka tekee esim. leikkauksen halvimmalla. Että sekin vielä!
Ja miten käy, jos palvelusetelillä hoidettaessa tuleekin esim. leikkauksen jälkeisiä ongelmia? Kuka niistä on vastuussa? Julkinen terveydenhuolto tietenkin!
Yksityinen pesee kätensä siinä vaiheessa, on kirjannut palvelusetelin höydyn tulokseen. Viimekädessä erikoissairaanhoidon omistajana oma kunta maksaa koko lystin. Ja se ei ole halpaa lystiä!
perjantai 22. lokakuuta 2010
keskiviikko 13. lokakuuta 2010
Terveydenhuollon oikeudenmukaisuus
Terveys- ja sosiaalipalvelujen saatavuuteen vaikuttaa tulotaso. Perustuslakiin on kirjattu perusoikeus yhtäläisiin ja riittävistä palveluista jokaiselle riippumatta asuinpaikasta, taloudellisista edellytyksistä tai sosioekonomisesta taustastaan. Nämä ovat olleet Suomen sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevien poliittisten linjausten julkilausumia useissa eri hallitusohjelmissa.
Vieläkään ne eivät toteudu. Häpeäpilkkuna voidaan pitää ihmisten eriarvoisuutta terveyspalvelujen saannissa. On käyty keskusteluja siitä, miten kasvavia terveydenhoitokustannuksia voitaisiin alentaa,esim. Latvian vihreät ovat esittäneet Esko Ahon lailla, että terveydestään hyvin huolehtivat ihmiset saisivat verohuojennuksia tai alennettuja maksuja terveydenhuoltoon. Muistuttaa yksityistä vakuutusrahoituksella hoidettavaa mallia.
Jos tämä ajattelu rantautuisi laajalti Suomeen, pitää herättää kysymys, miten kohdellaan synnynnäisesti vammaisia, mielenterveysongelmaisia, heikossa sosiaalisessa asemassa olevat, joilla ei ole edes varaa riittävästi ravitsevaan ruokaan. Ja katsotaanko työtapaturmat, liikennetapaturmat itse aiheutetuiksi vai ei. Kaikki sairaudet eivät kuitenkaan ole hankittuja. Ja vaikka kuinka terveellisesti eläisit, voit sairastua vakavasti. Tai jokaisella liikenteessä liikkuvalla on uhka jopa vammautua.
Muutenkin ollaan korostamassa itsehoitoisuutta. Eri puolella on projekteja, jotka tähtäävät itsehoitosuuden lisäämiseen. Tämä on sinänsä hyvä suuntaus, kunhan ei taas mennä äärimmäisyyteen. Vastuu itsestä pitäisi olla peruslähtökohta ihmisen elämässä. Mutta siitä ei pidä rangaista, mikäli tähän ei kykene.
Samanaikaisesti kun kehitellään erilaisia malleja kustannusten kurissapitämiseksi, mm. on yksittäisen sairaan asiakasmaksujen korotettu. Tämän toiminnan sijaan pitäisi pohtia, miksi terveydenhuoltojärjestelmässä palaa yhä enenevästi yhteiskunnan rahaa esim. yksityisen terveydenhuollon Kela-korvauksiin. Julkisella rahalla tuetaan yksityistä toimintaa, jota saa ainoastaan suurimmissa kaupungeissa tai kasvukeskuksissa. Ja joissa pääsääntöisesti asioivat hyvätuloiset. Näistä palveluista ovat maaseututaajamassa asuvat ulkopuolella.
Nykyisin ihmiset, saadakseen pikaista ja nopeaa hoitoa, turvautuvat entistä useammin yksityislääkäreihin. Koska on olemassa myytti, että esim. julkisen terveydenhuollon päivystyksessä joutuu vain odottelemaan, eikä saa riittävän hyvää hoitoa.
Kerran huonoa palvelua saaneet ohjautuvat herkästi yksityispuolelle hoitoon. Jos nimittäin on varaa.
Eivätkä ihmiset lähde herkästi tekemään valitusta hoidostaan, koska pelkäävät, ettei heitä jatkossa hoidetaan riittävän hyvin, jos tekevät valituksia. Potilaalla on kuitenkin oikeus tehdä muistutus omasta palvelustaan niin sosiaalipalveluissa kuin terveydenhuollon asiakkaana saamastaan hoidosta, kohtelusta, hallinnollisista päätöksistä, jne. Muistutusten lisäksi voi tehdä kanteluja, potilasvahinko-ilmoituksia, tai viedä jopa virheet ja erheet aina oikeuteen saakka.
Muistettava kuitenkin on, että yhtään elinsiirtoa, sydänleikkausta tai vaativaa tehohoitoa ei yksityiseltä saa. Julkisuudessa on keskusteltu siitä, että pitäisi lopettaa vastakkain ajattelun kitkeminen välillä julkinen – yksityinen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että verovaroin toimiminen vaatii julkisen vastuun niin, ettei siinä pääajatteluna ole yrityksen taloudellisen edun tavoittelu vaan pyyteetön tarve parantaa ihmisiä tai lieventää heidän kärsimystään, kuten sairaanhoitajien eettisissä ohjeissa sanotaan. Ja kuten edellä totesin, ei meillä ole puhtaasti yksityistä terveydenhuoltoa vaan vahvasti yhteiskunnan subventoimaa eri muodoissaan .
Stakesin selvityksen mukaan esim.80% kaihileikkaukseen tulevista tuli yksityislääkärin kautta, kohdunpoistoihin noin puolet, tekonivelleikkaukseen noin kolmannes.
Perustuslain mukaan väestön hyvinvoinnista on yhteiskunnalla vastuu. Ja oman toimeentulonsa hankkimisesta vastuu on kansalaisilla. Perustuslaki määrittelee valtion valtiomuodon ja eri hallintoelimet sekä niiden valtaoikeudet, mutta turvaa myös kansalaisten perusoikeudet.
Jos kansalaisten perusoikeuksien toteutumisissa on ongelmia, epäkohtiin pitää jatkossakin perustuslakia muutettaessa kiinnittää huomiota. Oleellista yksittäisen kansalaisen kannalta ovat tasa-arvo ja perusoikeudet.
On surullista todeta, että sosiaali- ja terveydenhuollossa ihmiset eivät ole yhdenvertaisia tai tasa-arvoisia, kuten pitäisi.
Tuntuu että terveydenhuollon etiikka ja moraali ovat jotenkin kadoksissa. Enää ei ole etusijalla ihmisen hoitaminen tai sairauksien ennaltaehkäisy, vaan jokaisen oman edun tavoittelu. Poliitikot ja silmäätekevät käyttävät kyynärpäitään tullakseen hoidetuksi jonojen ohi ja hoidosta päättävät eivät pane vastaan - syystä tai toisesta. Juhlapuheissa kansalaisten yhdenvertainen kohtelu nostetaan esille, mutta oma toiminta osoittaa itsekkyyttä ja kyynärpäitä!
Jos katsoo päätöksiä, mitä eduskunta on tehnyt, tai mitä päätöksiä tehdään kuntatasolla, ei lähtökohtana ole terveydenhuollon oikeudenmukaisuus vaan se, mistä poliitikot otaksuvat omien äänestäjiensä tulevan. Niinpä joidenkin ajattelu pohjautuu rahan mahtiin, siis siihen, että myös terveyspalvelut ovat vain ja ainoastaan rahalla ostettava hyödyke.
Sairaanhoitajien koulutuksessa on aina painotettu, että ihmiset ovat tasa-arvoisia, siitäkin huolimatta, että olisivat missä yhteiskunnallisessa asemassa tahansa. Sairauden ilmestyminen kun ei katso, onko sinulla varallisuutta vai ei. Siksi hoidossa ihmisten pitää olla tasa- arvoisia; köyhää on kohdeltava samalla tavalla kuin rikasta; ajattelu lähtee hoitotyön etiikasta. Muuan taloustieteilijä on sanonut aikoinaan, että pelkkä olemassaolo ei anna kenellekään oikeutta tai moraalista vaatimusta ketään toista kohtaan.
Hyvinvoinnin perusedellytys olisi, että kaikilla olisi riittävä toimeentulo, jotta elämisen perusedellytykset toteutuisivat. Tunnen pienten lasten yksinhuoltajaäitejä, joka taistelevat päivittäin, jotta saisivat rahat riittämään edes ruokaan, muusta puhumattakaan. Ei siinä mietitä yksityislääkäriä, kun lapselle tulee korvatulehdus. Silloin mennään ja jonotetaan terveyskeskukseen. Eikä hän pysty hoidattamaan hampaitaan yksityisellä hammaslääkärillä, vaan jonottaa ja odottaa. Kun ei ole varaa muuhun.
Vieläkään ne eivät toteudu. Häpeäpilkkuna voidaan pitää ihmisten eriarvoisuutta terveyspalvelujen saannissa. On käyty keskusteluja siitä, miten kasvavia terveydenhoitokustannuksia voitaisiin alentaa,esim. Latvian vihreät ovat esittäneet Esko Ahon lailla, että terveydestään hyvin huolehtivat ihmiset saisivat verohuojennuksia tai alennettuja maksuja terveydenhuoltoon. Muistuttaa yksityistä vakuutusrahoituksella hoidettavaa mallia.
Jos tämä ajattelu rantautuisi laajalti Suomeen, pitää herättää kysymys, miten kohdellaan synnynnäisesti vammaisia, mielenterveysongelmaisia, heikossa sosiaalisessa asemassa olevat, joilla ei ole edes varaa riittävästi ravitsevaan ruokaan. Ja katsotaanko työtapaturmat, liikennetapaturmat itse aiheutetuiksi vai ei. Kaikki sairaudet eivät kuitenkaan ole hankittuja. Ja vaikka kuinka terveellisesti eläisit, voit sairastua vakavasti. Tai jokaisella liikenteessä liikkuvalla on uhka jopa vammautua.
Muutenkin ollaan korostamassa itsehoitoisuutta. Eri puolella on projekteja, jotka tähtäävät itsehoitosuuden lisäämiseen. Tämä on sinänsä hyvä suuntaus, kunhan ei taas mennä äärimmäisyyteen. Vastuu itsestä pitäisi olla peruslähtökohta ihmisen elämässä. Mutta siitä ei pidä rangaista, mikäli tähän ei kykene.
Samanaikaisesti kun kehitellään erilaisia malleja kustannusten kurissapitämiseksi, mm. on yksittäisen sairaan asiakasmaksujen korotettu. Tämän toiminnan sijaan pitäisi pohtia, miksi terveydenhuoltojärjestelmässä palaa yhä enenevästi yhteiskunnan rahaa esim. yksityisen terveydenhuollon Kela-korvauksiin. Julkisella rahalla tuetaan yksityistä toimintaa, jota saa ainoastaan suurimmissa kaupungeissa tai kasvukeskuksissa. Ja joissa pääsääntöisesti asioivat hyvätuloiset. Näistä palveluista ovat maaseututaajamassa asuvat ulkopuolella.
Nykyisin ihmiset, saadakseen pikaista ja nopeaa hoitoa, turvautuvat entistä useammin yksityislääkäreihin. Koska on olemassa myytti, että esim. julkisen terveydenhuollon päivystyksessä joutuu vain odottelemaan, eikä saa riittävän hyvää hoitoa.
Kerran huonoa palvelua saaneet ohjautuvat herkästi yksityispuolelle hoitoon. Jos nimittäin on varaa.
Eivätkä ihmiset lähde herkästi tekemään valitusta hoidostaan, koska pelkäävät, ettei heitä jatkossa hoidetaan riittävän hyvin, jos tekevät valituksia. Potilaalla on kuitenkin oikeus tehdä muistutus omasta palvelustaan niin sosiaalipalveluissa kuin terveydenhuollon asiakkaana saamastaan hoidosta, kohtelusta, hallinnollisista päätöksistä, jne. Muistutusten lisäksi voi tehdä kanteluja, potilasvahinko-ilmoituksia, tai viedä jopa virheet ja erheet aina oikeuteen saakka.
Muistettava kuitenkin on, että yhtään elinsiirtoa, sydänleikkausta tai vaativaa tehohoitoa ei yksityiseltä saa. Julkisuudessa on keskusteltu siitä, että pitäisi lopettaa vastakkain ajattelun kitkeminen välillä julkinen – yksityinen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että verovaroin toimiminen vaatii julkisen vastuun niin, ettei siinä pääajatteluna ole yrityksen taloudellisen edun tavoittelu vaan pyyteetön tarve parantaa ihmisiä tai lieventää heidän kärsimystään, kuten sairaanhoitajien eettisissä ohjeissa sanotaan. Ja kuten edellä totesin, ei meillä ole puhtaasti yksityistä terveydenhuoltoa vaan vahvasti yhteiskunnan subventoimaa eri muodoissaan .
Stakesin selvityksen mukaan esim.80% kaihileikkaukseen tulevista tuli yksityislääkärin kautta, kohdunpoistoihin noin puolet, tekonivelleikkaukseen noin kolmannes.
Perustuslain mukaan väestön hyvinvoinnista on yhteiskunnalla vastuu. Ja oman toimeentulonsa hankkimisesta vastuu on kansalaisilla. Perustuslaki määrittelee valtion valtiomuodon ja eri hallintoelimet sekä niiden valtaoikeudet, mutta turvaa myös kansalaisten perusoikeudet.
Jos kansalaisten perusoikeuksien toteutumisissa on ongelmia, epäkohtiin pitää jatkossakin perustuslakia muutettaessa kiinnittää huomiota. Oleellista yksittäisen kansalaisen kannalta ovat tasa-arvo ja perusoikeudet.
On surullista todeta, että sosiaali- ja terveydenhuollossa ihmiset eivät ole yhdenvertaisia tai tasa-arvoisia, kuten pitäisi.
Tuntuu että terveydenhuollon etiikka ja moraali ovat jotenkin kadoksissa. Enää ei ole etusijalla ihmisen hoitaminen tai sairauksien ennaltaehkäisy, vaan jokaisen oman edun tavoittelu. Poliitikot ja silmäätekevät käyttävät kyynärpäitään tullakseen hoidetuksi jonojen ohi ja hoidosta päättävät eivät pane vastaan - syystä tai toisesta. Juhlapuheissa kansalaisten yhdenvertainen kohtelu nostetaan esille, mutta oma toiminta osoittaa itsekkyyttä ja kyynärpäitä!
Jos katsoo päätöksiä, mitä eduskunta on tehnyt, tai mitä päätöksiä tehdään kuntatasolla, ei lähtökohtana ole terveydenhuollon oikeudenmukaisuus vaan se, mistä poliitikot otaksuvat omien äänestäjiensä tulevan. Niinpä joidenkin ajattelu pohjautuu rahan mahtiin, siis siihen, että myös terveyspalvelut ovat vain ja ainoastaan rahalla ostettava hyödyke.
Sairaanhoitajien koulutuksessa on aina painotettu, että ihmiset ovat tasa-arvoisia, siitäkin huolimatta, että olisivat missä yhteiskunnallisessa asemassa tahansa. Sairauden ilmestyminen kun ei katso, onko sinulla varallisuutta vai ei. Siksi hoidossa ihmisten pitää olla tasa- arvoisia; köyhää on kohdeltava samalla tavalla kuin rikasta; ajattelu lähtee hoitotyön etiikasta. Muuan taloustieteilijä on sanonut aikoinaan, että pelkkä olemassaolo ei anna kenellekään oikeutta tai moraalista vaatimusta ketään toista kohtaan.
Hyvinvoinnin perusedellytys olisi, että kaikilla olisi riittävä toimeentulo, jotta elämisen perusedellytykset toteutuisivat. Tunnen pienten lasten yksinhuoltajaäitejä, joka taistelevat päivittäin, jotta saisivat rahat riittämään edes ruokaan, muusta puhumattakaan. Ei siinä mietitä yksityislääkäriä, kun lapselle tulee korvatulehdus. Silloin mennään ja jonotetaan terveyskeskukseen. Eikä hän pysty hoidattamaan hampaitaan yksityisellä hammaslääkärillä, vaan jonottaa ja odottaa. Kun ei ole varaa muuhun.
perjantai 8. lokakuuta 2010
Mihin minun maailmankatsomukseni perustuu?
Olen kristitty, pysynyt evankelis-luterilaisen kirkon jäsenenä syntymästäni saakka. En ole ahkera kirkossakävijä, suuria juhlapäiviä lukuun ottamatta. Minun kirkkoni on alati ollut metsä ja luonto ja jumalanpalvelukseni ovat omat kahdenkeskiset keskusteluni itseni ja Jumalani kanssa.
Minun kantani uskontooni on se, että kaikki uskonnot ovat perusominaisuuksiltaan samanlaisia. Ne ovat vain eri teitä samaan päämäärään, eli siihen, mikä on hyvää ihmiselle hänen elämässään. Tulevaisuuden 2000-vuoden rauha, jota maailmaan odotetaan, perustuu siihen, että kaikkien uskontojen on syytä ryhtyä etsimään niitä yhdistäviä tekijöitä sen sijaan, että vihollinen nähdään kristityissä, muslimeissa, juutalaisissa.
Katolinen teologi Hans Kung on esittänyt, että ” tärkeä askel maailmanrauhaan on rauha uskontojen välillä”. Hyvä alku tälle voisi olla se, että nk. suuret uskonnot, juutalaisuus, muslimit ja kristityt näkisivät toisensa sukulaisinaan. Lähtökohtaisesti tämän pitäisi tapahtua eri uskontojen johtajien taholta. Me maalliset uskomme ja kuuntelemme johtajiamme, teemme niin kuin meille opetetaan.
Kun katsoo esim. kolmea uskontoa, juutalaisuutta, kristittyjä tai muslimeja, niin miltä se näyttää: juutalainen elää Isästä, kristitty Pojasta ja profeetalliseen sanomaan nojautuvat muslimit Pyhästä Hengestä. Siis uskovat lähtökohtaisesti samaan oppiin, joka on hajautunut ihmisten liikkuessa toisille asuinpaikoille ja toisiin ympäristöihin.
Kristityille Paavalikin opettaa, että on vain yksi ruumis(seurakunta), joka on universaalinen sillä tavalla, että kaikki uskovat kuuluvat ympäri maapallon samaan seurakuntaan.
Eikö tätä voisi soveltaa myös niin, että riippumatta siitä, mikä on äidinperintönä tullut uskontomme, ihmiselle uskonnollisen totuuden ja lohdutuksen välittäjänä voisi olla muidenkin uskontojen perustajat; Buddha, Muhammed, Laotse, Konfutse - Jumalan, Allahin, Jahven, Jeesuksen ja Mooseksen rinnalla.
Lähtökohta ajattelulleni on, että ihminen on pohjimmaltaan hyvä!
Me olemme sielultamme aika köyhiä, kun emme voi hyväksyä sitä jopa kulunutta sanomaa, että jokainen tulee uskollaan autuaaksi. Eihän se ole tärkeää, mihin uskot, kunhan vain uskot ja olet rehellinen uskossasi ja olet rehellinen itsellesi sekä pyrit kaikessa toiminnassasi hyvään.
Kukin saa uskoa omaan jumalaansa, kunhan uskoo ja tulee autuaaksi.
Minun kantani uskontooni on se, että kaikki uskonnot ovat perusominaisuuksiltaan samanlaisia. Ne ovat vain eri teitä samaan päämäärään, eli siihen, mikä on hyvää ihmiselle hänen elämässään. Tulevaisuuden 2000-vuoden rauha, jota maailmaan odotetaan, perustuu siihen, että kaikkien uskontojen on syytä ryhtyä etsimään niitä yhdistäviä tekijöitä sen sijaan, että vihollinen nähdään kristityissä, muslimeissa, juutalaisissa.
Katolinen teologi Hans Kung on esittänyt, että ” tärkeä askel maailmanrauhaan on rauha uskontojen välillä”. Hyvä alku tälle voisi olla se, että nk. suuret uskonnot, juutalaisuus, muslimit ja kristityt näkisivät toisensa sukulaisinaan. Lähtökohtaisesti tämän pitäisi tapahtua eri uskontojen johtajien taholta. Me maalliset uskomme ja kuuntelemme johtajiamme, teemme niin kuin meille opetetaan.
Kun katsoo esim. kolmea uskontoa, juutalaisuutta, kristittyjä tai muslimeja, niin miltä se näyttää: juutalainen elää Isästä, kristitty Pojasta ja profeetalliseen sanomaan nojautuvat muslimit Pyhästä Hengestä. Siis uskovat lähtökohtaisesti samaan oppiin, joka on hajautunut ihmisten liikkuessa toisille asuinpaikoille ja toisiin ympäristöihin.
Kristityille Paavalikin opettaa, että on vain yksi ruumis(seurakunta), joka on universaalinen sillä tavalla, että kaikki uskovat kuuluvat ympäri maapallon samaan seurakuntaan.
Eikö tätä voisi soveltaa myös niin, että riippumatta siitä, mikä on äidinperintönä tullut uskontomme, ihmiselle uskonnollisen totuuden ja lohdutuksen välittäjänä voisi olla muidenkin uskontojen perustajat; Buddha, Muhammed, Laotse, Konfutse - Jumalan, Allahin, Jahven, Jeesuksen ja Mooseksen rinnalla.
Lähtökohta ajattelulleni on, että ihminen on pohjimmaltaan hyvä!
Me olemme sielultamme aika köyhiä, kun emme voi hyväksyä sitä jopa kulunutta sanomaa, että jokainen tulee uskollaan autuaaksi. Eihän se ole tärkeää, mihin uskot, kunhan vain uskot ja olet rehellinen uskossasi ja olet rehellinen itsellesi sekä pyrit kaikessa toiminnassasi hyvään.
Kukin saa uskoa omaan jumalaansa, kunhan uskoo ja tulee autuaaksi.
maanantai 4. lokakuuta 2010
Mikä onkaan terveydenhuollon tarkoitus?
Suomessa toimii hyvä, verovaroilla ylläpidetty terveydenhuolto. Ainakin toistaiseksi. Suunnitelmia on kyllä olemassa terveydenhuollon laajaan yksityistämiseen ja pääavaus tehtiin Oulun kaupunginvaltuustossa viime vuoden budjettikäsittelyn yhteydessä. Valtuusto näet päätti kilpailuttaa yksityisten kesken niiden terveyskeskusten vastaanottotoiminnan, joilla ei ole lääkäripalveluja. Kyse oli laskennallisesti n. 22.000 terveyskeskuskäynnistä.
Siis miksi ei Oulussa saa lääkäripalveluja?
Oulun kaupunki teki aikoinaan päätöksen siirtyä organisaatiossaan tilaaja-tuottajamalliin. Alkuun se lähti kokeiluna, niin kuin kaikki muukin toiminta, mikä päätetään hetken päästä muuttaa normaaliksi toiminnaksi. Siis kokeiluna, jonka ainutkertaisuutta ja kustannuksia säästävää toimintamallia kaikki kilvan ylistävät.
Siispä se istutettiin myös sosiaali- ja terveyspalveluihin. Organisaatiot pistettiin uusiksi, soten johto aina ylintä päällikköä myöten laitettiin myös uusiksi. Johtavuudesta seurasi ensimmäinen konflikti. Eivät lääkärit ole tottuneet siihen, että joku muu johtaa heidän työtään. Kävi samanmoinen myrsky kuin aikoinaan Helsingin sairaanhoitopiirissä. Lääkärit äänestivät jaloillaan ja hoitamattomat lääkärien virat näyttivät käyrissä huipputuloksia.
Asiaan herättiin hieman viiveellä. Työryhmät ovat hautoneet asiaa ja esittävät laajan keinovalikoiman; omalääkärijärjestelmän hautaaminen, uudenlaiset päivystysjärjestelyt, terveysasemien toimintojen kilpailuttaminen yksityisten toimijoiden kesken. Tämä viimeksi mainittu oli jo päätöksessä edellisessä Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa. Kaksi demaria äänesti päätöstä vastaan. Minä olin niistä toinen.
Miksi? Eikö tärkeintä ole, että ihmiset saavat palveluja? Vastaan kysymyksiin tietysti, että totta kai, mutta seuraavaan hengenvetoon haluan tuoda perusteluja, miksi näin ei olisi pitänyt tehdä.
Vastaanottotoiminnan yksityistäminen vaatii kilpailun järjestämisen, ellei ole jo laatikkosopimuksella sovittu, kuka noita terveyspalveluja ryhtyy antamaan. Siis vuoden verran, minkä kilpailutus kestää, ihmiset ovat vailla palveluja. Miksi oli siis pakko tehdä tällainen paniikkiratkaisu? Eikö olisi ollut syytä pureutua syihin, jotka johtivat tähän tilanteeseen. Tarvittaessa olisi voinut ottaa vaikka taka-askeleen organisaation kehittämisessä, todeta, että pieleen meni.
Siis kun jokin menee pieleen, tunnustetaanko siis, ettei julkisesta ole mihinkään ja yksityistetään? Seuraavana on yhteispäivystys ja sen yksityistäminen. Huomaamatta, että yhteispäivystyksen ongelmat johtuvat siitä, etteivät ihmiset edelleenkään saa palveluja seuraavaan vuoteen Oulun kaupungissa. Kun ihminen ei saa palveluja päivällä, on pakko tulle klo 15 jälkeen päivystykseen.
Julkiset terveyspalvelut tuotetaan verovaroin. Kyseessä ei siis ole voitontavoittelu ihmisen sairastumisella tai terveydellä. Yksityinen toimija taas toimii markkinatalousperiaatteella elikkä mahdollisimman kustannustehokkaasti ja mahdollisimman edullisesti, jotta viivan alle jää jotain jaettavaa osakkeen omistajille. Näin tuleekin olla. Meillä Suomessa ei vain ole puhtaasti yksityistä sektoria, sillä nytkin yksityisen kustannuksia subventoidaan Kelakorvauksin.
Tuleva, kilpailutettu terveyskeskusten vastaanottotoiminta hoidetaan yksityisen tiloissa ja yksityisen henkilökunnalla, siis myös hoitohenkilökunnalla.
Yksityisiä terveydenhuollon toimijoita tarvitaan, pitäähän olla paikka, josta asiakkaat tietoisesti kukkaroaan ja varallisuuttaan käyttäen saavat haluamiansa erikoispalveluja. Mutta se tie on vaarallinen, jossa kunta lähtee asukkaiden verovaroilla sotkeutumaan yksityiseen bisnekseen.
Uskon vakaasti ja järkähtämättä suomalaiseen julkiseen terveydenhuoltoon. Mikäli verovaroilla nyt tuotettuja palveluita ryhdytään yksityistämään, on vaarana, että oma tuotanto näivettyy kokonaan. Tuolloin meillä on tulevaisuudessa vain yksityinen toimija, joka määrää hinnat, laadun, toiminnan. Tuolloin tarvitaan vakuutuksia, tarvitaan uusia Kelan tukimuotoja, tarvitaan rikkautta, jotta ihmisten terveydenhuolto toteutuisi.
Minusta elämä ei ole bisnestä eikä kaikkia asioita voi ostaa rahalla. Mutta markkinatalous, kustannussäästöt, rahanvalta on astunut vahvasti ja epäeettisesti myös terveydenhuoltoon.
Siis miksi ei Oulussa saa lääkäripalveluja?
Oulun kaupunki teki aikoinaan päätöksen siirtyä organisaatiossaan tilaaja-tuottajamalliin. Alkuun se lähti kokeiluna, niin kuin kaikki muukin toiminta, mikä päätetään hetken päästä muuttaa normaaliksi toiminnaksi. Siis kokeiluna, jonka ainutkertaisuutta ja kustannuksia säästävää toimintamallia kaikki kilvan ylistävät.
Siispä se istutettiin myös sosiaali- ja terveyspalveluihin. Organisaatiot pistettiin uusiksi, soten johto aina ylintä päällikköä myöten laitettiin myös uusiksi. Johtavuudesta seurasi ensimmäinen konflikti. Eivät lääkärit ole tottuneet siihen, että joku muu johtaa heidän työtään. Kävi samanmoinen myrsky kuin aikoinaan Helsingin sairaanhoitopiirissä. Lääkärit äänestivät jaloillaan ja hoitamattomat lääkärien virat näyttivät käyrissä huipputuloksia.
Asiaan herättiin hieman viiveellä. Työryhmät ovat hautoneet asiaa ja esittävät laajan keinovalikoiman; omalääkärijärjestelmän hautaaminen, uudenlaiset päivystysjärjestelyt, terveysasemien toimintojen kilpailuttaminen yksityisten toimijoiden kesken. Tämä viimeksi mainittu oli jo päätöksessä edellisessä Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa. Kaksi demaria äänesti päätöstä vastaan. Minä olin niistä toinen.
Miksi? Eikö tärkeintä ole, että ihmiset saavat palveluja? Vastaan kysymyksiin tietysti, että totta kai, mutta seuraavaan hengenvetoon haluan tuoda perusteluja, miksi näin ei olisi pitänyt tehdä.
Vastaanottotoiminnan yksityistäminen vaatii kilpailun järjestämisen, ellei ole jo laatikkosopimuksella sovittu, kuka noita terveyspalveluja ryhtyy antamaan. Siis vuoden verran, minkä kilpailutus kestää, ihmiset ovat vailla palveluja. Miksi oli siis pakko tehdä tällainen paniikkiratkaisu? Eikö olisi ollut syytä pureutua syihin, jotka johtivat tähän tilanteeseen. Tarvittaessa olisi voinut ottaa vaikka taka-askeleen organisaation kehittämisessä, todeta, että pieleen meni.
Siis kun jokin menee pieleen, tunnustetaanko siis, ettei julkisesta ole mihinkään ja yksityistetään? Seuraavana on yhteispäivystys ja sen yksityistäminen. Huomaamatta, että yhteispäivystyksen ongelmat johtuvat siitä, etteivät ihmiset edelleenkään saa palveluja seuraavaan vuoteen Oulun kaupungissa. Kun ihminen ei saa palveluja päivällä, on pakko tulle klo 15 jälkeen päivystykseen.
Julkiset terveyspalvelut tuotetaan verovaroin. Kyseessä ei siis ole voitontavoittelu ihmisen sairastumisella tai terveydellä. Yksityinen toimija taas toimii markkinatalousperiaatteella elikkä mahdollisimman kustannustehokkaasti ja mahdollisimman edullisesti, jotta viivan alle jää jotain jaettavaa osakkeen omistajille. Näin tuleekin olla. Meillä Suomessa ei vain ole puhtaasti yksityistä sektoria, sillä nytkin yksityisen kustannuksia subventoidaan Kelakorvauksin.
Tuleva, kilpailutettu terveyskeskusten vastaanottotoiminta hoidetaan yksityisen tiloissa ja yksityisen henkilökunnalla, siis myös hoitohenkilökunnalla.
Yksityisiä terveydenhuollon toimijoita tarvitaan, pitäähän olla paikka, josta asiakkaat tietoisesti kukkaroaan ja varallisuuttaan käyttäen saavat haluamiansa erikoispalveluja. Mutta se tie on vaarallinen, jossa kunta lähtee asukkaiden verovaroilla sotkeutumaan yksityiseen bisnekseen.
Uskon vakaasti ja järkähtämättä suomalaiseen julkiseen terveydenhuoltoon. Mikäli verovaroilla nyt tuotettuja palveluita ryhdytään yksityistämään, on vaarana, että oma tuotanto näivettyy kokonaan. Tuolloin meillä on tulevaisuudessa vain yksityinen toimija, joka määrää hinnat, laadun, toiminnan. Tuolloin tarvitaan vakuutuksia, tarvitaan uusia Kelan tukimuotoja, tarvitaan rikkautta, jotta ihmisten terveydenhuolto toteutuisi.
Minusta elämä ei ole bisnestä eikä kaikkia asioita voi ostaa rahalla. Mutta markkinatalous, kustannussäästöt, rahanvalta on astunut vahvasti ja epäeettisesti myös terveydenhuoltoon.
sunnuntai 3. lokakuuta 2010
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitajat 75-vuotta
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitajat juhlivat ravintola Hilikussa 75-vuotista taivaltaan.Ohessa avauspuheenvuoroni:
Hyvät sairaanhoitajat, hyvät juhlavieraat
Toivotan teidät kaikki sydämestäni tervetulleeksi Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitajat ry:n 75-vuotisjuhlaan. Yhdistyksellämme on pitkä historia, jota seuraavassa hieman referoin, historia, jonka aikana on sairaanhoitajan ammatti ja työ muuttuneet yhteiskuntamuutoksia myötäillen.
Oulussa on jo juhlittu sairaanhoitaja-koulutuksen 100-vuotista taivalta. Samalla olisi voinut juhlia 2008 jo yhdistystoiminnan 100-vuotista toimintaa. Oulun lääninsairaalan pitkäaikainen ylihoitaja Naima Kurvinen, joka eli vuosina 1876-1933, perusti Oulun sairaanhoitajatar-yhdistyksen ( O.S.Y.) jo 1908.
Naima Kurvisen aikana suomalaista sairaanhoitaja-yhteisöä johdettiin Sofie Mannerheimin johdolla Helsingistä, mutta se ei luonnollisesti estänyt itsenäistä ajattelua pääkaupungin ulkopuolella. Viipurissa maallikkosaarnaaja Pietari Kurvisen tyttärenä syntynyt Naima Vilhelmiina Kurvinen oli luova, omaperäinen ajattelija, eikä Oulun lääninsairaalan pohjoinen sijainti eristänyt häntä uusista virtauksista. ( ote Maija Sorvettulan tekstistä )
Järjestötyössä Kurvisen päämääränä oli sairaanhoitajien koulutuksellinen ja palkkauksellinen tasa-arvo. Hän näki, ehkä Sofien Mannerheimin kanssa syntyneiden erimielisyyksien siivittämänä, oman yhdistystoiminnan perustamisen tarpeelliseksi myös Oulussa ja haki Helsingistä lupaa perustaa Sjuksköterske föreningen i Finland -järjestön haaraosaston tänne Ouluun. Yhdistys toimi Suomessa tuolloin ruotsinkielisenä yhdistyksenä, kuten maassa oli tuolloin tapana. Haaraosasto ei Helsingin päättäjien mukaan tuolloin ollut kuitenkaan sääntöjen puitteissa mahdollista, joten oululaiset sairaanhoitajat Kurvisen johdolla perustivat oman yhdistyksen. Yhdistys sai aikaan oppilaskodin, stipendirahaston, hoitajattarien vanhuudenkodin, kesäkodin sekä sairaus- ja hautauskassan. Yhdistyksen erikoisuus oli puheenjohtaja Naima Kurvisen toimittama käsinkirjoitettu Kipinä, Sairaanhoitajatar- yhdistyksen toverilehti, joka julkaisi laajoja artikkeleita ajankohtaisista terveydenhuollon aiheista, referoi ulkomaisia ammattilehtiä ja esitti koulutuspoliittisia kannanottoja.
Sittemmin Oulun sairaanhoitajataryhdistys luovutti varallisuutensa ja sulautui rinnakkaiseen, vuonna 1935 perustettuun Suomen sairaanhoitajaliiton Oulun ja sen ympäristön paikallisyhdistykseen, jonka nimi nykyisin on Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitajat ry. Nykyisin yhdistyksen toimialue ei ole pelkästään Oulu ja sen ympäristö vaan toiminta ulottuu Kalajoelta Kuusamoon.
Suomen Sairaanhoitajaliiton tervehdyksen tuojaksi olemme saaneet tähän juhlaamme liiton varapuheenjohtajan Marianne Sipilän.
Naima Kurvisen 1903 ilmestyneessä kirjassa Vid sjukbädden on Yhdysvalloissa päivätty mielenkiintoinen esipuhe, joka tarjoaa avaimen hänen sairaanhoitoa koskevaan ajatteluunsa. Kirjan lähtökohtana oli ihmisessä eri ikäkausina ilmenevän avuntarpeen luonne. Kirjoittajan mukaan naisten sairauden pääsyy on hänen väsymyksensä, minkä takia ”nainen tarvitsee hellää kohtelua, ehdotonta lepoa ja lämpöä.” Naima Kurvinen uskoi myös aivovoimistelun vahvistavan mieltä. Hänen esittämänsä auttamiskeinot olivat luonnonmukaisia: hierontaa, lämpimänä pitämistä ja levon järjestämistä.
Hyvät puoliso-vieraat, nämä Kurvisen ohjeet hieronnasta, lämpimänä pitämisestä ja levon järjestämisestä perheen arjessa, pätevät edelleenkin – ainakin meihin alati hierontaa kaipaaviin sairaanhoitajiin.
Naima Kurvinen on sanonut Oulusta valmistuneista sairaanhoitajista seuraavasti "He ovat se sankka joukko, joka hajaantuu Suomen köyhimpiin ja valistumattomimpiin paikkoihin auttamaan köyhää sairasta, puhdistamaan epäsiistejä koteja, opettamaan ymmärtämätöntä kansaa terveyttään suojelemaan ja hoitamaan heikkojaan."
Tuolloinkin sairaanhoitajan työssä tarvittiin mielen lujuutta, rakastavaa sydäntä ja valistunutta järkeä.
Hyvät juhlavieraat! On aivan puhdas sattuma, jonka tajusin tätä puhettani valmistellessani, meillä on juhlassa ihan eläväkin Kurvinen , Esko Kurvinen joka tuo juhlaamme Oulun kaupungin tervehdyksen. Kuulemme ehkä hänen puheessaan pienen kannanoton siitä, lienevätkö nämä Kurviset sukua keskenään. Siis vain etäistä sukua, sillä Naima Kurvinen oli sen ajan tyylin mukaisesti naimaton sairaanhoitaja.
Tänä päivänä on useimmiten toisin. Sairaanhoitajalla on perhe, lapset ja läheiset ympärillään. Työn luonteen huomioiden, useinhan se on raskasta kolmivuorotyötä, jossa ensinnäkin ollaan kaiken aikaa tekemisissä ihmisten kanssa ja toiseksi tehdään henkisesti kuormittavia päätöksiä liittyen ihmisten hoitamiseen ja hoivaamiseen. Ei siis ole ihme, jos sairaanhoitaja työpäivän päätteeksi rojahtaa lepohuoliin, ei halua keskustella, ei hymy irtoa, ei heru enää pisaraakaan ystävällisyyttä tai ymmärrystä.
Tämä kysyy voimia myös perheeltä ja läheisiltä. Tästä syystä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitajien hallitus halusi myös tämän juhlatilaisuuden olevan avec – tilaisuus. Sairaanhoitajan työ ei ole ainut, joka verottaa aikaa perheeltä. Myös yhdistystoiminnassa toimiminen vaatii aikaa, joka on pois perheeltä, joten ymmärrystä kaivataan myös tähän liittyen.
Perhe-teema on aiheena myös juhlapuheen pitäjän, Väestöliiton toimitusjohtaja Helena Hiilan puheessa.
Hyvä juhlaväki. Tämän juhlan tarkoitus on samalla kun juhlimme ikääntyvää järjestöä, myös koota yhteen ystäviä, kollegoita. Toivon, että juhlastamme tulee ainakin joksikin aikaa mielessä pysyvä ja virkistystä elämään antava tämän virallisemman osuuden, musiikin ja hyvän ruuan myötä. Lopuksi, jos sallitte, luen teille kevennykseksi erään konkarijuhlijan modifioidun juhlaohjeen:
”Juttuhan on nyt niin, ettei juhlatunnelma aina tartte juovuttajia aineita.
Voi sitä muutenkin hauskaa pittää: juuva vaikka kahavia ja muistella yhistyksen menneitä ihan lunkisti, vai mitä? Otettaan korkeintaan yhet tai kahet ja
maistellaan niitäki hittaasti niku hienot rouvat ja herrat konsannaan. Sitten voijjaan ottaa vaikka viiniä, ettei aina otettais sitä koskista tai votkaa tai wiskiä eikä oteta ainakkaan kauheita määriä.
Jos kumminkin meinataan ruveta juovuttavia aineita nauttimmaan ja paljo, niin ainaskaan ei ruvettaisi laulamaan. Se on nimittäin nii, et ku juovuksissa oleva ihminen laulaa, nii ei sitä kukkaan mielellään kuuntele. Eli ei sitten ainakkaan lauletaisi, ollaan ihan juovuksissa vaan.
Jos kumminki ruvettaisiin juovuksissa laulammaan, nii ei sitten lauleta mittään härskejä värssyjä. Ei se loppujen lopuks mittään hauskaa oo, että aina pittäis olla härski, voi sitä juovuksissaki olla ihan siivosti vaan.
Jos kumminki lauleta härskejä värssyjä, ei lauleta kuitenkkaan niin kovvaa, et
jonkun naapuripöyvästä taikka juhlaemännän tarttis tulla valittammaan. Jos kumminki tullaan valittammaan, nii pyyvettään vaan kiltisti antteeksi, eikä ruveta kuitenkkaa tappelemmaan
Mut jos nyt kumminki ruvettaan tappelemmaan, nii tapellaan sillai iha vähäsen
vaa, ettei tulisi mittään ylleistä mellakkaa.
Mut jos kumminki sattuis tulemaan semmoinen ylleismellakka, niin lähetään sitten kiireesti kotia, ettei muijen juhla menisi ihan pielleen.
Jos kumminkii muijen juhla mennee ihan pielleen, niin hartaasti luvattaan, että ens juhlissa ei sitte käytetä juovuttavia aineita, ei sitte yhtikäs ollenkkaan. Vai kuinka"
Nostakaamme nyt malja kuplivaa juovuttavaa ainetta 75-vuotta juhlivalle yhdistykselle. Tervetuloa ja hyvää juhlaa meille kaikille!
Hyvät sairaanhoitajat, hyvät juhlavieraat
Toivotan teidät kaikki sydämestäni tervetulleeksi Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitajat ry:n 75-vuotisjuhlaan. Yhdistyksellämme on pitkä historia, jota seuraavassa hieman referoin, historia, jonka aikana on sairaanhoitajan ammatti ja työ muuttuneet yhteiskuntamuutoksia myötäillen.
Oulussa on jo juhlittu sairaanhoitaja-koulutuksen 100-vuotista taivalta. Samalla olisi voinut juhlia 2008 jo yhdistystoiminnan 100-vuotista toimintaa. Oulun lääninsairaalan pitkäaikainen ylihoitaja Naima Kurvinen, joka eli vuosina 1876-1933, perusti Oulun sairaanhoitajatar-yhdistyksen ( O.S.Y.) jo 1908.
Naima Kurvisen aikana suomalaista sairaanhoitaja-yhteisöä johdettiin Sofie Mannerheimin johdolla Helsingistä, mutta se ei luonnollisesti estänyt itsenäistä ajattelua pääkaupungin ulkopuolella. Viipurissa maallikkosaarnaaja Pietari Kurvisen tyttärenä syntynyt Naima Vilhelmiina Kurvinen oli luova, omaperäinen ajattelija, eikä Oulun lääninsairaalan pohjoinen sijainti eristänyt häntä uusista virtauksista. ( ote Maija Sorvettulan tekstistä )
Järjestötyössä Kurvisen päämääränä oli sairaanhoitajien koulutuksellinen ja palkkauksellinen tasa-arvo. Hän näki, ehkä Sofien Mannerheimin kanssa syntyneiden erimielisyyksien siivittämänä, oman yhdistystoiminnan perustamisen tarpeelliseksi myös Oulussa ja haki Helsingistä lupaa perustaa Sjuksköterske föreningen i Finland -järjestön haaraosaston tänne Ouluun. Yhdistys toimi Suomessa tuolloin ruotsinkielisenä yhdistyksenä, kuten maassa oli tuolloin tapana. Haaraosasto ei Helsingin päättäjien mukaan tuolloin ollut kuitenkaan sääntöjen puitteissa mahdollista, joten oululaiset sairaanhoitajat Kurvisen johdolla perustivat oman yhdistyksen. Yhdistys sai aikaan oppilaskodin, stipendirahaston, hoitajattarien vanhuudenkodin, kesäkodin sekä sairaus- ja hautauskassan. Yhdistyksen erikoisuus oli puheenjohtaja Naima Kurvisen toimittama käsinkirjoitettu Kipinä, Sairaanhoitajatar- yhdistyksen toverilehti, joka julkaisi laajoja artikkeleita ajankohtaisista terveydenhuollon aiheista, referoi ulkomaisia ammattilehtiä ja esitti koulutuspoliittisia kannanottoja.
Sittemmin Oulun sairaanhoitajataryhdistys luovutti varallisuutensa ja sulautui rinnakkaiseen, vuonna 1935 perustettuun Suomen sairaanhoitajaliiton Oulun ja sen ympäristön paikallisyhdistykseen, jonka nimi nykyisin on Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitajat ry. Nykyisin yhdistyksen toimialue ei ole pelkästään Oulu ja sen ympäristö vaan toiminta ulottuu Kalajoelta Kuusamoon.
Suomen Sairaanhoitajaliiton tervehdyksen tuojaksi olemme saaneet tähän juhlaamme liiton varapuheenjohtajan Marianne Sipilän.
Naima Kurvisen 1903 ilmestyneessä kirjassa Vid sjukbädden on Yhdysvalloissa päivätty mielenkiintoinen esipuhe, joka tarjoaa avaimen hänen sairaanhoitoa koskevaan ajatteluunsa. Kirjan lähtökohtana oli ihmisessä eri ikäkausina ilmenevän avuntarpeen luonne. Kirjoittajan mukaan naisten sairauden pääsyy on hänen väsymyksensä, minkä takia ”nainen tarvitsee hellää kohtelua, ehdotonta lepoa ja lämpöä.” Naima Kurvinen uskoi myös aivovoimistelun vahvistavan mieltä. Hänen esittämänsä auttamiskeinot olivat luonnonmukaisia: hierontaa, lämpimänä pitämistä ja levon järjestämistä.
Hyvät puoliso-vieraat, nämä Kurvisen ohjeet hieronnasta, lämpimänä pitämisestä ja levon järjestämisestä perheen arjessa, pätevät edelleenkin – ainakin meihin alati hierontaa kaipaaviin sairaanhoitajiin.
Naima Kurvinen on sanonut Oulusta valmistuneista sairaanhoitajista seuraavasti "He ovat se sankka joukko, joka hajaantuu Suomen köyhimpiin ja valistumattomimpiin paikkoihin auttamaan köyhää sairasta, puhdistamaan epäsiistejä koteja, opettamaan ymmärtämätöntä kansaa terveyttään suojelemaan ja hoitamaan heikkojaan."
Tuolloinkin sairaanhoitajan työssä tarvittiin mielen lujuutta, rakastavaa sydäntä ja valistunutta järkeä.
Hyvät juhlavieraat! On aivan puhdas sattuma, jonka tajusin tätä puhettani valmistellessani, meillä on juhlassa ihan eläväkin Kurvinen , Esko Kurvinen joka tuo juhlaamme Oulun kaupungin tervehdyksen. Kuulemme ehkä hänen puheessaan pienen kannanoton siitä, lienevätkö nämä Kurviset sukua keskenään. Siis vain etäistä sukua, sillä Naima Kurvinen oli sen ajan tyylin mukaisesti naimaton sairaanhoitaja.
Tänä päivänä on useimmiten toisin. Sairaanhoitajalla on perhe, lapset ja läheiset ympärillään. Työn luonteen huomioiden, useinhan se on raskasta kolmivuorotyötä, jossa ensinnäkin ollaan kaiken aikaa tekemisissä ihmisten kanssa ja toiseksi tehdään henkisesti kuormittavia päätöksiä liittyen ihmisten hoitamiseen ja hoivaamiseen. Ei siis ole ihme, jos sairaanhoitaja työpäivän päätteeksi rojahtaa lepohuoliin, ei halua keskustella, ei hymy irtoa, ei heru enää pisaraakaan ystävällisyyttä tai ymmärrystä.
Tämä kysyy voimia myös perheeltä ja läheisiltä. Tästä syystä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitajien hallitus halusi myös tämän juhlatilaisuuden olevan avec – tilaisuus. Sairaanhoitajan työ ei ole ainut, joka verottaa aikaa perheeltä. Myös yhdistystoiminnassa toimiminen vaatii aikaa, joka on pois perheeltä, joten ymmärrystä kaivataan myös tähän liittyen.
Perhe-teema on aiheena myös juhlapuheen pitäjän, Väestöliiton toimitusjohtaja Helena Hiilan puheessa.
Hyvä juhlaväki. Tämän juhlan tarkoitus on samalla kun juhlimme ikääntyvää järjestöä, myös koota yhteen ystäviä, kollegoita. Toivon, että juhlastamme tulee ainakin joksikin aikaa mielessä pysyvä ja virkistystä elämään antava tämän virallisemman osuuden, musiikin ja hyvän ruuan myötä. Lopuksi, jos sallitte, luen teille kevennykseksi erään konkarijuhlijan modifioidun juhlaohjeen:
”Juttuhan on nyt niin, ettei juhlatunnelma aina tartte juovuttajia aineita.
Voi sitä muutenkin hauskaa pittää: juuva vaikka kahavia ja muistella yhistyksen menneitä ihan lunkisti, vai mitä? Otettaan korkeintaan yhet tai kahet ja
maistellaan niitäki hittaasti niku hienot rouvat ja herrat konsannaan. Sitten voijjaan ottaa vaikka viiniä, ettei aina otettais sitä koskista tai votkaa tai wiskiä eikä oteta ainakkaan kauheita määriä.
Jos kumminkin meinataan ruveta juovuttavia aineita nauttimmaan ja paljo, niin ainaskaan ei ruvettaisi laulamaan. Se on nimittäin nii, et ku juovuksissa oleva ihminen laulaa, nii ei sitä kukkaan mielellään kuuntele. Eli ei sitten ainakkaan lauletaisi, ollaan ihan juovuksissa vaan.
Jos kumminki ruvettaisiin juovuksissa laulammaan, nii ei sitten lauleta mittään härskejä värssyjä. Ei se loppujen lopuks mittään hauskaa oo, että aina pittäis olla härski, voi sitä juovuksissaki olla ihan siivosti vaan.
Jos kumminki lauleta härskejä värssyjä, ei lauleta kuitenkkaan niin kovvaa, et
jonkun naapuripöyvästä taikka juhlaemännän tarttis tulla valittammaan. Jos kumminki tullaan valittammaan, nii pyyvettään vaan kiltisti antteeksi, eikä ruveta kuitenkkaa tappelemmaan
Mut jos nyt kumminki ruvettaan tappelemmaan, nii tapellaan sillai iha vähäsen
vaa, ettei tulisi mittään ylleistä mellakkaa.
Mut jos kumminki sattuis tulemaan semmoinen ylleismellakka, niin lähetään sitten kiireesti kotia, ettei muijen juhla menisi ihan pielleen.
Jos kumminkii muijen juhla mennee ihan pielleen, niin hartaasti luvattaan, että ens juhlissa ei sitte käytetä juovuttavia aineita, ei sitte yhtikäs ollenkkaan. Vai kuinka"
Nostakaamme nyt malja kuplivaa juovuttavaa ainetta 75-vuotta juhlivalle yhdistykselle. Tervetuloa ja hyvää juhlaa meille kaikille!
torstai 4. maaliskuuta 2010
Media meinaa, että ois ääniä jaossa
Kovasti ajoissa ovat muutamat lehdet liikkeellä. Jo nyt nimetään Oulun demareiden kansanedustajaehdokkaita, vaikka kyse on vasta siitä, ketkä ovat käytettävissä jäsenvaalissa ehdokkaana.
Edustuksellinen demokratia lähtee siitä, että yhteisö, tässä siis puolueen yhdistys, asettaa ehdokkaita, joista vaalien ensimmäisessä vaiheessa puolueen jäsenet valitsevat, keitä heidän mielestään pitäisi vaaleissa ehdokkaina näkyä.
Olen siis yksi heistä. Tämä ei tässä vaiheessa tarkoita muuta kuin että tunnustan ja ennustan, että vaalit ovat tulossa.
Kovaa hinkua kansanedustajiksi kyllä on. Demareiden keskuudessa tullaan käymään verinen ja hikinen taistelu siitä, kuka "perii" Ahteen ja Jaakonsaaren äänet. Jotta tähän pääsisi, pitäisi Ahteen äänestäjille pystyä vakuuttamaan olevansa "kelpo jätkä", sukupuolesta piittaamatta.
Ja Jaakonsaaren saappaisiin ei niin vain hypätä. Liisa loi omalla toiminnallaan, persoonallaan ja terveen kriittisellä ajattelullaan itselleen oman äänestäjäkunnan, jotka eivät välttämättä ole puolue-uskollisia demarikannattajia, vaan saattavat hakea omaksi edustajakseen ihmisen myös muista kuin demareista. Mikään ei siis ole itsestään selvyys - ei myöskään se, keitä jäsenet jäsenvaalissa ehdokkaiksi asettavat.
Kampanjat ovat kovaa kyytiä jo käynnistyneet. Meikä kyllä ottaa tässä vaiheessa vielä rauhallisesti; aikaa on jäsenvaalin tulokseen ja aikaa on harkintaan.
Mukaan lähteminen vaatii kovat taloudelliset panostukset- tiedän kun olen ollut ehdokkaana vuoden 1993 -jälkeen jokaisessa vaalissa ja aina maksanut kampanjat omalla rahalla.
Mottoni on tässäkin asiassa se- että oma toimintani politiikassa, teot ja tekemättä jättämiset ovat se valttikortti, joka parhaiten puree. Onneksi vaalirahakohu varmaankin hillitsee älyttömyyksiä rahankäytössä seuraavien vaalien alla!
Edustuksellinen demokratia lähtee siitä, että yhteisö, tässä siis puolueen yhdistys, asettaa ehdokkaita, joista vaalien ensimmäisessä vaiheessa puolueen jäsenet valitsevat, keitä heidän mielestään pitäisi vaaleissa ehdokkaina näkyä.
Olen siis yksi heistä. Tämä ei tässä vaiheessa tarkoita muuta kuin että tunnustan ja ennustan, että vaalit ovat tulossa.
Kovaa hinkua kansanedustajiksi kyllä on. Demareiden keskuudessa tullaan käymään verinen ja hikinen taistelu siitä, kuka "perii" Ahteen ja Jaakonsaaren äänet. Jotta tähän pääsisi, pitäisi Ahteen äänestäjille pystyä vakuuttamaan olevansa "kelpo jätkä", sukupuolesta piittaamatta.
Ja Jaakonsaaren saappaisiin ei niin vain hypätä. Liisa loi omalla toiminnallaan, persoonallaan ja terveen kriittisellä ajattelullaan itselleen oman äänestäjäkunnan, jotka eivät välttämättä ole puolue-uskollisia demarikannattajia, vaan saattavat hakea omaksi edustajakseen ihmisen myös muista kuin demareista. Mikään ei siis ole itsestään selvyys - ei myöskään se, keitä jäsenet jäsenvaalissa ehdokkaiksi asettavat.
Kampanjat ovat kovaa kyytiä jo käynnistyneet. Meikä kyllä ottaa tässä vaiheessa vielä rauhallisesti; aikaa on jäsenvaalin tulokseen ja aikaa on harkintaan.
Mukaan lähteminen vaatii kovat taloudelliset panostukset- tiedän kun olen ollut ehdokkaana vuoden 1993 -jälkeen jokaisessa vaalissa ja aina maksanut kampanjat omalla rahalla.
Mottoni on tässäkin asiassa se- että oma toimintani politiikassa, teot ja tekemättä jättämiset ovat se valttikortti, joka parhaiten puree. Onneksi vaalirahakohu varmaankin hillitsee älyttömyyksiä rahankäytössä seuraavien vaalien alla!
torstai 4. helmikuuta 2010
Miksikäs ei Arina?
Arina on monelle kuluttajalle tuttu vihreästä s-etukortista. Arinan vaalit ovat kohta ajankohtaiset. Vaalit liittyvät osana siihen, että Arina on osuuskauppa,mikä tarkoittaa sitä, että n.130.000 pohjoissuomalaiset omistavat siivun omaa kauppaa. Osuuskauppa-aate taas tarkoittaa sitä, että Arinaa hallinnoidaan edustuksellisen demokratian keinoin. Valinnat osuuskunnan hallintoon tekevät Arinan jäsenet – eivät Arinan hallitus eivätkä johtajat. Äänestysten ansiosta minäkin olen ollut demarina Arinan toiminnassa mukana.
Olen saanut soittoja ihmisiltä, jotka joko puolustavat Arinaa yrityksenä tai sitten kertovat inhoavansa ”yli kaiken” ja ” eivät kyllä ikinä asioi siinä kaupassa”. Etupäässä nämä viimeisimmät soittajat ovat olleet kilpailevan kaupparyhmittymän edusmiehiä ja –naisia.
Miksi siis on olla arinalainen? Ensinnäkin, Arina on Osuuskauppa, kuten jo totesin. Hallinnointi tapahtuu demokraattisesti valitun- siis vaaleilla valitun- edustajiston välityksellä. Toiseksi, Arina on pohjoissuomalainen, tarjoaa työllisyyttä Pohjois-Suomeen, sekä välittömästi että välillisestimyös lukuisten alihankkijoiden muodossa. Kunhan vielä kuluttajatkin älyäisivät suosia lähiruuan tuottajia ostosvalinnoissaan, niin johan olisi menestystä alueella.
Sanotaan, että työllistäväthän ne muutkin kaupat. Niin työllistääkin, mutta kaupanteosta saadut eurot valuvat sitten Saksaan tai Kiinaan. Ja kolmanneksi – olla Arinan jäsen on enemmän kuin olla kanta-asiakas; jäsen on yksi oman osuuskaupan omistajista ja saa vuosittaista korkoa osuuspääomalleen.
Osuuskaupan tarkoituksenahan on tarjota palveluja ja etuja jäsenilleen. Myös liiketoiminnan tuotto käytetään pääosin jäsenten hyväksi, palvelujen ja tarjonnan kehittämiseksi. Kaikki on vielä vapaaehtoista - osuuskaupan jäsenyydestä eroava saa maksamansa osuusmaksun takaisin erotessaan.
Arinaa on syytetty siitä, että se haalii hallintoonsa poliitikkoja. Ja että poliitikot ovat niin tyhmiä, että puoltavat kaikessa päätöksenteossa Arinaa, unohtaen jääviydet. Tämähän ei pidä paikkaansa.Ei niin tyhmää poliitikkoa pidä edes valita tehtäväänsä.
Kateelliset kailottavat, että markkinaosuudet on poliittisilla päätöksillä aikaansaatuja. Eikö rehellisesti ole kuitenkin niin, että markkinaosuudet syntyvät siitä, että tuotteet käyvät kaupaksi ja että palveluvalikoima vastaa kysyntää. Ei kukaan kaupan volyymia tappioksi ylläpidä! Ei siis ABC-ketjukaan olisi vahva, ellei sillä olisi käyttäjiä. Nyt ketjun palvelutuotannosta jää eurot kotimaahan, eivät valu amerikkalaisten ketjujen taskuun. Mutta siitäkin on tullut sanomista. Että ketju tappaa tulollaan alueen pienyrittäjät. Pitäsiköhän puhujien käydä Haaparannan Ikeassa, joka on yksi mainioin esimerkki siitä, miten iso imee rinnalleen myös menestyviä pienyrittäjiä. ABC-huoltamo on pelastanut monet näivettyvät maaseutulähiöt kokonaan kuivumisen uhalta!
Kaikki mustamaalaukset ja solvaukset lähtevät kateellisuudesta. Oikein kainuulaisesta kateudesta, joka perustuu siihen, että kun ei itsellä ole, niin ei sitä voi kyllä naapurillakaan olla.
Näin toimitaan meillä Suomessa!
Olen saanut soittoja ihmisiltä, jotka joko puolustavat Arinaa yrityksenä tai sitten kertovat inhoavansa ”yli kaiken” ja ” eivät kyllä ikinä asioi siinä kaupassa”. Etupäässä nämä viimeisimmät soittajat ovat olleet kilpailevan kaupparyhmittymän edusmiehiä ja –naisia.
Miksi siis on olla arinalainen? Ensinnäkin, Arina on Osuuskauppa, kuten jo totesin. Hallinnointi tapahtuu demokraattisesti valitun- siis vaaleilla valitun- edustajiston välityksellä. Toiseksi, Arina on pohjoissuomalainen, tarjoaa työllisyyttä Pohjois-Suomeen, sekä välittömästi että välillisestimyös lukuisten alihankkijoiden muodossa. Kunhan vielä kuluttajatkin älyäisivät suosia lähiruuan tuottajia ostosvalinnoissaan, niin johan olisi menestystä alueella.
Sanotaan, että työllistäväthän ne muutkin kaupat. Niin työllistääkin, mutta kaupanteosta saadut eurot valuvat sitten Saksaan tai Kiinaan. Ja kolmanneksi – olla Arinan jäsen on enemmän kuin olla kanta-asiakas; jäsen on yksi oman osuuskaupan omistajista ja saa vuosittaista korkoa osuuspääomalleen.
Osuuskaupan tarkoituksenahan on tarjota palveluja ja etuja jäsenilleen. Myös liiketoiminnan tuotto käytetään pääosin jäsenten hyväksi, palvelujen ja tarjonnan kehittämiseksi. Kaikki on vielä vapaaehtoista - osuuskaupan jäsenyydestä eroava saa maksamansa osuusmaksun takaisin erotessaan.
Arinaa on syytetty siitä, että se haalii hallintoonsa poliitikkoja. Ja että poliitikot ovat niin tyhmiä, että puoltavat kaikessa päätöksenteossa Arinaa, unohtaen jääviydet. Tämähän ei pidä paikkaansa.Ei niin tyhmää poliitikkoa pidä edes valita tehtäväänsä.
Kateelliset kailottavat, että markkinaosuudet on poliittisilla päätöksillä aikaansaatuja. Eikö rehellisesti ole kuitenkin niin, että markkinaosuudet syntyvät siitä, että tuotteet käyvät kaupaksi ja että palveluvalikoima vastaa kysyntää. Ei kukaan kaupan volyymia tappioksi ylläpidä! Ei siis ABC-ketjukaan olisi vahva, ellei sillä olisi käyttäjiä. Nyt ketjun palvelutuotannosta jää eurot kotimaahan, eivät valu amerikkalaisten ketjujen taskuun. Mutta siitäkin on tullut sanomista. Että ketju tappaa tulollaan alueen pienyrittäjät. Pitäsiköhän puhujien käydä Haaparannan Ikeassa, joka on yksi mainioin esimerkki siitä, miten iso imee rinnalleen myös menestyviä pienyrittäjiä. ABC-huoltamo on pelastanut monet näivettyvät maaseutulähiöt kokonaan kuivumisen uhalta!
Kaikki mustamaalaukset ja solvaukset lähtevät kateellisuudesta. Oikein kainuulaisesta kateudesta, joka perustuu siihen, että kun ei itsellä ole, niin ei sitä voi kyllä naapurillakaan olla.
Näin toimitaan meillä Suomessa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
