Terveydenhuollon oikeudenmukaisuus

Terveys- ja sosiaalipalvelujen saatavuuteen vaikuttaa tulotaso. Perustuslakiin on kirjattu perusoikeus yhtäläisiin ja riittävistä palveluista jokaiselle riippumatta asuinpaikasta, taloudellisista edellytyksistä tai sosioekonomisesta taustastaan. Nämä ovat olleet Suomen sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevien poliittisten linjausten julkilausumia useissa eri hallitusohjelmissa.

Vieläkään ne eivät toteudu. Häpeäpilkkuna voidaan pitää ihmisten eriarvoisuutta terveyspalvelujen saannissa. On käyty keskusteluja siitä, miten kasvavia terveydenhoitokustannuksia voitaisiin alentaa,esim. Latvian vihreät ovat esittäneet Esko Ahon lailla, että terveydestään hyvin huolehtivat ihmiset saisivat verohuojennuksia tai alennettuja maksuja terveydenhuoltoon. Muistuttaa yksityistä vakuutusrahoituksella hoidettavaa mallia.

Jos tämä ajattelu rantautuisi laajalti Suomeen, pitää herättää kysymys, miten kohdellaan synnynnäisesti vammaisia, mielenterveysongelmaisia, heikossa sosiaalisessa asemassa olevat, joilla ei ole edes varaa riittävästi ravitsevaan ruokaan. Ja katsotaanko työtapaturmat, liikennetapaturmat itse aiheutetuiksi vai ei. Kaikki sairaudet eivät kuitenkaan ole hankittuja. Ja vaikka kuinka terveellisesti eläisit, voit sairastua vakavasti. Tai jokaisella liikenteessä liikkuvalla on uhka jopa vammautua.

Muutenkin ollaan korostamassa itsehoitoisuutta. Eri puolella on projekteja, jotka tähtäävät itsehoitosuuden lisäämiseen. Tämä on sinänsä hyvä suuntaus, kunhan ei taas mennä äärimmäisyyteen. Vastuu itsestä pitäisi olla peruslähtökohta ihmisen elämässä. Mutta siitä ei pidä rangaista, mikäli tähän ei kykene.

Samanaikaisesti kun kehitellään erilaisia malleja kustannusten kurissapitämiseksi, mm. on yksittäisen sairaan asiakasmaksujen korotettu. Tämän toiminnan sijaan pitäisi pohtia, miksi terveydenhuoltojärjestelmässä palaa yhä enenevästi yhteiskunnan rahaa esim. yksityisen terveydenhuollon Kela-korvauksiin. Julkisella rahalla tuetaan yksityistä toimintaa, jota saa ainoastaan suurimmissa kaupungeissa tai kasvukeskuksissa. Ja joissa pääsääntöisesti asioivat hyvätuloiset. Näistä palveluista ovat maaseututaajamassa asuvat ulkopuolella.

Nykyisin ihmiset, saadakseen pikaista ja nopeaa hoitoa, turvautuvat entistä useammin yksityislääkäreihin. Koska on olemassa myytti, että esim. julkisen terveydenhuollon päivystyksessä joutuu vain odottelemaan, eikä saa riittävän hyvää hoitoa.
Kerran huonoa palvelua saaneet ohjautuvat herkästi yksityispuolelle hoitoon. Jos nimittäin on varaa.
Eivätkä ihmiset lähde herkästi tekemään valitusta hoidostaan, koska pelkäävät, ettei heitä jatkossa hoidetaan riittävän hyvin, jos tekevät valituksia. Potilaalla on kuitenkin oikeus tehdä muistutus omasta palvelustaan niin sosiaalipalveluissa kuin terveydenhuollon asiakkaana saamastaan hoidosta, kohtelusta, hallinnollisista päätöksistä, jne. Muistutusten lisäksi voi tehdä kanteluja, potilasvahinko-ilmoituksia, tai viedä jopa virheet ja erheet aina oikeuteen saakka.

Muistettava kuitenkin on, että yhtään elinsiirtoa, sydänleikkausta tai vaativaa tehohoitoa ei yksityiseltä saa. Julkisuudessa on keskusteltu siitä, että pitäisi lopettaa vastakkain ajattelun kitkeminen välillä julkinen – yksityinen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että verovaroin toimiminen vaatii julkisen vastuun niin, ettei siinä pääajatteluna ole yrityksen taloudellisen edun tavoittelu vaan pyyteetön tarve parantaa ihmisiä tai lieventää heidän kärsimystään, kuten sairaanhoitajien eettisissä ohjeissa sanotaan. Ja kuten edellä totesin, ei meillä ole puhtaasti yksityistä terveydenhuoltoa vaan vahvasti yhteiskunnan subventoimaa eri muodoissaan .

Stakesin selvityksen mukaan esim.80% kaihileikkaukseen tulevista tuli yksityislääkärin kautta, kohdunpoistoihin noin puolet, tekonivelleikkaukseen noin kolmannes.

Perustuslain mukaan väestön hyvinvoinnista on yhteiskunnalla vastuu. Ja oman toimeentulonsa hankkimisesta vastuu on kansalaisilla. Perustuslaki määrittelee valtion valtiomuodon ja eri hallintoelimet sekä niiden valtaoikeudet, mutta turvaa myös kansalaisten perusoikeudet.
Jos kansalaisten perusoikeuksien toteutumisissa on ongelmia, epäkohtiin pitää jatkossakin perustuslakia muutettaessa kiinnittää huomiota. Oleellista yksittäisen kansalaisen kannalta ovat tasa-arvo ja perusoikeudet.

On surullista todeta, että sosiaali- ja terveydenhuollossa ihmiset eivät ole yhdenvertaisia tai tasa-arvoisia, kuten pitäisi.

Tuntuu että terveydenhuollon etiikka ja moraali ovat jotenkin kadoksissa. Enää ei ole etusijalla ihmisen hoitaminen tai sairauksien ennaltaehkäisy, vaan jokaisen oman edun tavoittelu. Poliitikot ja silmäätekevät käyttävät kyynärpäitään tullakseen hoidetuksi jonojen ohi ja hoidosta päättävät eivät pane vastaan - syystä tai toisesta. Juhlapuheissa kansalaisten yhdenvertainen kohtelu nostetaan esille, mutta oma toiminta osoittaa itsekkyyttä ja kyynärpäitä!

Jos katsoo päätöksiä, mitä eduskunta on tehnyt, tai mitä päätöksiä tehdään kuntatasolla, ei lähtökohtana ole terveydenhuollon oikeudenmukaisuus vaan se, mistä poliitikot otaksuvat omien äänestäjiensä tulevan. Niinpä joidenkin ajattelu pohjautuu rahan mahtiin, siis siihen, että myös terveyspalvelut ovat vain ja ainoastaan rahalla ostettava hyödyke.

Sairaanhoitajien koulutuksessa on aina painotettu, että ihmiset ovat tasa-arvoisia, siitäkin huolimatta, että olisivat missä yhteiskunnallisessa asemassa tahansa. Sairauden ilmestyminen kun ei katso, onko sinulla varallisuutta vai ei. Siksi hoidossa ihmisten pitää olla tasa- arvoisia; köyhää on kohdeltava samalla tavalla kuin rikasta; ajattelu lähtee hoitotyön etiikasta. Muuan taloustieteilijä on sanonut aikoinaan, että pelkkä olemassaolo ei anna kenellekään oikeutta tai moraalista vaatimusta ketään toista kohtaan.

Hyvinvoinnin perusedellytys olisi, että kaikilla olisi riittävä toimeentulo, jotta elämisen perusedellytykset toteutuisivat. Tunnen pienten lasten yksinhuoltajaäitejä, joka taistelevat päivittäin, jotta saisivat rahat riittämään edes ruokaan, muusta puhumattakaan. Ei siinä mietitä yksityislääkäriä, kun lapselle tulee korvatulehdus. Silloin mennään ja jonotetaan terveyskeskukseen. Eikä hän pysty hoidattamaan hampaitaan yksityisellä hammaslääkärillä, vaan jonottaa ja odottaa. Kun ei ole varaa muuhun.