Kansanliike lasten asialle!

Olin eilen kuuntelemassa lasten ja nuorten hyvinvoinnista Sirkka Rousua, lasten suojelijaa, joka tutkijana ja yliopettajana on tutkinut ja havainnoinut pitkään hyvinvointiyhteiskuntaamme lasten ja nuorten ja ennen kaikkea lastensuojelun näköalaikkunoiden kautta. Itselleni hänen ajatuksensa oli todella ajatuksia herättäviä.
Keskeisin, mikä myös minun mielestäni pitäisi saada kitketyksi pois suomalaisesta ajattelusta, että on olemassa vain ”hyviä” tai ”huonoja” vanhempia. Jos jokin yhteiskunnassamme mättää, kuinka herkästi syyttävät sormet osoittavatkaan aina yksilöön. Vaikka vika onkin systeemissä ja järjestelmässä.

Lapsiperheiden köyhtyminen alkoi 1990 -luvulla ja on jatkuvasti kasvanut, ollen nyt lähes kolminkertainen. Yhä useammat sinnittelevät menojensa kanssa kun perheen tulot eivät riitä. Vaikka vanhemmat käyvät töissä ja vaikka yhteiskunta tarjoaa erilaisia tulonsiirtoja, ei siltikään rahat riitä. Yksin päivähoitokustannukset ovat niin suuret, että se panee vanhemmat harkitsemaan, onko ollenkaan mielekästä äidin palata työelämään.

Oma tyttäreni palaa tänään äitiyslomalta töihin. Vielä ei Pikku - Ilmarin tarvinnut mennä hoitoon, kun isä jäi kotiin. Mutta muutaman viikon päästä tämäkin on tosiasia.
Kun itselläni oli lapset pieniä, elämä kävi ”kädestä suuhun”. Ja edelleen, 20-vuodenkin päästä meillä on tilanne, jossa pienten lasten vanhemmat taistelevat toimeentulosta. Kun talous on vedetty tiukoille, ei tarvita kovinkaan suurta yllättävää menoerää, kun talous kaatuu.

Seuraavan eduskunnan tärkeimpiä tehtäviä on tehdä asialle jotakin! Demarit esittävät lapsivähennystä verotukseen. Ennen kuin tästä päätetään, pitää laskurien laskea tarkasti se, mikä todella hyödyttää lapsiperheitä. Tämäkin päätös saattaa asettaa matalatuloiset perheet eriarvoiseen asemaan ja saattaa hyödyttää vain suurempituloisia, jotka maksavat tuloistaan enemmän verojakin. Mistään linjauksesta ei pitäisi tehdä mantraa ennen kuin asia huolellisesti tutkitaan monelta kantilta. Olisiko sittenkin parempi korottaa lapsilisiä ja sitoa ne elinkustannusindeksiin, jolloin edes tämä tukimuoto pysyisi ajan tasalla.

Tutkimusten mukaan vanhemmat kyllä yrittävät parhaansa. Kun kyse on lasten harrastuksista, tingitään ennemmin vanhempien omista menoista kuin näistä. Vanhemmat kyllä yrittävät parhaansa, mutta kaikilla ei tähän ole voimia. Tuolloin tasa-arvoinen yhteiskunta rakentaa tukitoimet niin, että niitä autetaan, jotka apua tarvitsevat. Sirkka Rousu muistutti minusta hienosti siitä, kuinka auttamisen pitäisi olla normaalitoimintaa eikä sellaista, osoittelevaa auttamista, jossa perhe leimataan alaluokkaan, heikompiosaisiin jne.
Miksi opettajat/päiväkodin työntekijät eivät kävisi säännöllisin väliajoin kaikkien lasten kotona? Tällöin ongelmatilanteissa kotona käyminen tapahtuisi matalammalla kynnyksellä eikä lapsi/vanhemmat heti leimattaisi.

Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeä – laulaa Veikko Lavi. Laulun sanomaa pitäisi kaikkien pysähtyä joskus miettimään. Jos poliitikkoina, kanssaihmisinä, lähimmäisinä, naapureina, äiteinä, isinä, ukkeina ja mummoina osaisimme elää ja auttaa ihmisiä näin, tästä Suomesta tulisi hyvä paikka olla ja elää!

Miten terveydenhuolto järjestetään seuraavalla vaalikaudella?

Isoimpia kysymyksiä tulevalla vaalikaudella on valtiontalouden rahoitus ja sen myötä terveydenhuollon järjestäminen ja rahoitus.
Uusi terveydenhuoltolaki , joka astuu voimaan toukokuussa, ei ota suoranaisesti kantaa järjestämisvastuuseen, eikä sen myötä terveydenhuollon rahoitukseen. Jo nyt on tehty päätöksiä, joiden mukaan kasvaneet asiakasmaksut ovat korkeimmat euro-alueella - joten tämä tie lienee kävelty loppuun.
Jo nyt Kelakorvauksilla tuetaan 14% :lla terveydenhuollon kustannuksista, joista suurin osa suuntautuu yksityissektorin tukemiseen. Siis senkään kasvattaminen ei ole mahdollista! On esitetty arvioita siitä, miten kävisi, jos Kela-korvauksia kasvatettaisiin - alentaisiko se esim. lääkäripalkkioita vai ohjautuisiko se suoraan pörssiyhtiöinä toimivien suurten lääkäriasemien osakkeenomistajille? Näin todennäköisesti kävisikin.
Mitkä keinot siis ovat jäljellä? Verojen korottaminen ei mene läpi, sillä niin suurta vastustusta se saa kansalaisissa aikaan.
Minusta asiakasmaksuja ei pidä enää korottaa. Voimaan tullut palvelusetelilaki johtaa jo nyt siihen, että palvelusetelin käyttäjät pannaan maksamaan osa saadusta palvelusta. Turha sitä on puolustella sillä, että ostot tapahtuvat kunnan taholta – tämähän on suoraa verorahoitteista tukea yksityisille toimijoille. Palveluseteli saa kansalaiset myös eriarvoiseen asemaan – osa pystyy hyödyntämään sitä, jkoska pystyvät maksamaan omavastuuosuuden – osa jää kuitenkin palvelujen ulkopuolelle. Näin pienillä piiloratkaisuilla ohjataan pikkuhiljaa palveluja yksityisille toimijoille.
Yksityistä palvelutuotantoa toki tarvitaan, mutta miksi ei sitten pitäydytä siinä, että yksityinen toimii puhtaasti markkinavoimien avulla. Tämä tarkoittaa sitä, että ne hoidattavat itsensä yksityisesti, joilla on siihen varaa, eikä sotketa julkisia verovaroja tähän piiloyritystukeen. Silloin esim. Kela-korvausjärjestelmä voitaisiin avata ja miettiä kohdentamista sinne, missä se eniten auttaa terveydenhuollossa, terveydenhuollon maksukaton alentamiseen, lääkekustannuksiin. Nyt Kela-korvaukset hyödyntävät mm. vakuutusyhtiöitä, jotka pohjaavat vahinkojen korvauspäätökset niihin kustannuksiin, mitkä jäävät jäljelle, kun Kela-korvaus on niistä vähennetty.
Vakuutusyhtiöt ovat tulleet enenemässä määrin myös terveydenhuollon rahoittajiksi. Yhä useampi vakuutusyhtiö kauppaa pienten lasten vanhemmille vakuutuksia, joilla lasten sairaudet hoituvat. Tätä ruokkii myös yleinen asenne saatavissa oleviin, julkisen terveyskeskuksen palveluihin – liian hidasta, liian byrokraattista, liian toimimatonta.
Entä voisiko Suomi ottaa lainaa, jolla rahoittaisi terveyspalveluja? Ei tietenkään – jo nyt jokainen syntyvä vauva saa vaippoihinsa 15.000€:n velat! Tulevalla hallituskaudella tämä suunta on ehdottomasti saatava alas tai Suomen käy kuin Kreikan tai Portugalin – ollaan pian samassa jonossa anomassa avustuksia muilta euro- mailta.
Ei siis ole helppo pesti seuraavilla kansanedustajilla! Ratkaisut, jotka nyt tehdään, kantavat kauas. Jos nyt ei näissä tulevissa ratkaisuissa olla viisaita, maineeltaan hyvinvointia tukevalle suomalaiselle terveydenhuollolle saadaan sanoa hyvästit!

Vakuutustaistelua !

Pitkä on aika mennyt edellisestä kirjoittelusta. Ennen joulua liukastuin Opetusravintola Hilikun liukkaalla pihamaalla ja olen potenut sijoiltaan lähtenyttä ja murtunutta olkapäätäni tänne saakka. Ja uskokaa pois - kipeä on ollut!

Potilaat kertovat aina aika ajoin taisteluistaan vakuutusyhtiöiden pykäläviidakossa ja täytyy kyllä sanoa, että kylläpä se minutkin yllätti täysin.

Kiinteistöyhtiön asiallisesti tekemän ilmoituksen jälkeen toimitin vakuutusyhtiölle lausuntoja ja todistuksia odottaen korvauspäätöstä. Ohje oli, ettei yhtään laskua voi yhtiöön lähettää ennen kuin ko. päätös on tehty. Samaan aikaan kuntoutin olkapäätäni ahkerasti särkylääkkeiden avulla, tavoitteena päästä edes kerran suksille tänä keväänä.

Vakuutusyhtiö viivytteli asiaa ja vasta kun tiukkasävyisesti vaadin korvauspäätöstä, he ilmoittivat, etteivät ko. päätöstä tee, koska kiinteistöyhtiön omavastuu kattaa heidän mukaansa vammastani tulleet/tulevat kustannukset.
Kiltisti olen ollut julkisen terveydenhuollon hoidossa, vaikka moni tässä tilanteessa olisi kävellyt yksityiselle ja maksattanut hoidot vakuutusyhtiöllä.

Nyt siis odottelen kiinteistöyhtiön korvauksia. Ja he ilmeisesti taas vievät asiaa vakuutusyhtiönsä käsittelyyn omavastuukaton tultua täyteen.

Vakuutusyhtiö ei huomioinut lainkaan sitä, että mm. sairauslomani on palkaton, koska vahinko on tapahtunut vapaa-ajalla. Eikä myöskään sitä, että vahinkolain mukaisesti, vamman laadusta riippuen, olen oikeutettu korvauksiin kivusta ja särystä, jotka lain mukaan pitää vakuutusyhtiön maksaa ilman asiakkaan erillistä hakemista tai mainintaa asiasta.

Inhottaa tällainen pompottelu. Eikö tämän asian pitäisi olla kiinteistöyhtiön ja vakuutusyhtiön välinen. Kun autoni perään ajettiin, ei minun tarvinnut tehdä kuin yksi ilmoitus ja auto korjattiin ja ehostettiin käyttökuntoon.

Miksi siis minua, joka olen ihminen, ei voitaisi kohdella samalla tavalla – tehdä käyttökuntoon ilman, että minun pitää huolehtia siitä, kuka korvaa minun kolmen viikon palkanmenetyksen tai muut asiasta syntyneet kustannukset.

Vakuutusyhtiöt lupaavat vakuutuksia kaupatessaan ummet ja lammet. Kun sitten tulee korvausten aika, ei sijoitettu raha (siis se rahamäärä, jolla olet vakuutukset itsellesi ostanut), löytyy varmasti jokaisesta yhtiöstä periaate, että kokeillaan asiakasta ensin jollakin päätöksellä. Jos asiakas tähän tyytyy, eikä vaadi muutosta, oma-aloitteellisesti vakuutusyhtiöstä ei kyllä lähdetä ehdottamaan muita menettelytapoja.
Vahvistuu entisestään se käsitykseni, että tietynlaiseen kierouteen tämä bisnes perustuukin; valitettavasti. Enkä taida tämän käsitykseni kanssa olla yksin.

Ajattelen surullisena ihmisiä, jotka ovat hiljaisia,eivät tiedä asioista, eivät viitsi rähinöidä, tyytyvät päätöksiin ja kärsivät nahoissaan. Pykäläviidakon tulkinnoissa pitää olla tuntemusta lain kirjaimista ja ainakin osata lukea vaikeaa lakiteksiä. Asianajajat ovat kalliita ja julkisen rahoituksen turvin toimivat oikeusavustajat eivät tällaisia juttuja pysty käsittelemään. Kukahan se siis heitä puolustaa tällaisissa vakuutusyhtiöiden pykäläviidakoissa?

Palvelusetelikö pelastaa kunnan terveydenhuollon kuralta?

Oulun kaupungin talousarvio 2011-2012 on kaupunginjohtajavaiheessa – siis kansalaisten käsittelyssä ja palautteita varten. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaan on budjettikirjassa useammassa kohdassa ehdotettu palvelusetelin käyttöä mm. mielenterveyspalvelujen tarjoamisessa.

Palveluseteliä on jo aiemmin Oulussakin käytetty vanhuspalveluissa, jonne se ehkä osin soveltuu. Käyttö ollut kuitenkin varsin vähäistä eikä arvioita vaikuttavuudesta ole ainakaan minun tiedossani. Kokemukset siis ovat kuitenkin vielä varsin lyhyeltä ajalta eikä ainakaan valtuutetuille ole esitelty setelin käytön todellisia kustannuksia
Palvelusetelin käyttöä vanhusten palveluissa laajennettiin sittemmin kuukausisiivoukseen ja myöhemmin tehostettuun palveluasumiseen.

Palvelusetelilain (24.7.2009/569) mukaan kunnan vastuulla on se, käyttääkö se palveluseteliä vai ei. Se on siis vaihtoehtona ostopalveluille tai omalle tuotannolle. Ilmaistahan se ei ole, koska palvelu maksaa aina, suuntaus on tässä se, että asiakas ottaa itse omavastuuta omasta hoidostaan.

Tästä palvelusetelistä voi asiakas kieltäytyä, jolloin kunnan on pystyttävä kuitenkin järjestämään tarvittava palvelu julkisella sektorilla. Siis kaksinkertaisen palvelutarjonnan ylläpito, josta toisesta vastaa yksityinen taho! Sekö on kustannustehokasta koko yhteiskunnan kannalta katsoen?
Kaikillahan ei ole mahdollisuutta edes maksaa hoidon edellyttämää omavastuuosuutta.

Palveluseteliä voidaan käyttää kunnan päätösten perusteella. Muutamassa kunnassa on jo tehty päätös käyttää palveluseteliä mm. tekonivelleikkauksiin, lihavuusleikkauksiin ja kaihileikkauksiin. Palvelusetelin tarjoamisesta kunkin potilaan kohdalla päättää yleensä kunnan terveyskeskuksen ylilääkäri. Toivottavasti ei palvelusetelin päättäjällä ole mitään kytköksiä yksityiseen palvelutuottajaan, joka tässä etupäässä hyötyy.

On esitetty arvioita myös siihen suuntaan, että ne, jotka muutenkin hoidattaisivat itsensä yksityisesti Kela-korvauksilla, hoidattavat nyt itsensä julkisen sektorin kautta palvelusetelillä.
Milloin saadaan suomalaisessa terveydenhuollossa aito kilpailutilanne, jossa yksityinen on yksityistä ja julkinen julkista. Nyt meillä on Suomessa vain julkisilla varoilla tuettua yksityistä terveydenhuoltoa. Tuki tapahtuu mm. Kela-korvausten avulla ja nyt tukimuotoja laajennetaan palvelusetelin muotoon.

Laissa sanotaan, että mikäli palveluseteliä ei tarjota, mutta leikkaus tai toimenpide on silti sairauden hoidon vuoksi tarpeellinen, potilaalle on siis järjestettävä hoito joko omassa leikkausyksikössä tai tehtävä lähete muuhun esikoissairaanhoidon yksikköön

Nyt käytössä olevien palvelusetelien hinnat on yleensä arvioitu niin, että potilaan
maksettavaksi jäävä omavastuuosuus on noin neljännes koko hoidon hinnasta, siis noin kolmasosa palvelusetelin arvosta.

Muutama ylilääkäri on kehottanut potilaita tinkaamaan hintaa pois ja neuvottelemaan siitä, kuka tekee esim. leikkauksen halvimmalla. Että sekin vielä!

Ja miten käy, jos palvelusetelillä hoidettaessa tuleekin esim. leikkauksen jälkeisiä ongelmia? Kuka niistä on vastuussa? Julkinen terveydenhuolto tietenkin!
Yksityinen pesee kätensä siinä vaiheessa, on kirjannut palvelusetelin höydyn tulokseen. Viimekädessä erikoissairaanhoidon omistajana oma kunta maksaa koko lystin. Ja se ei ole halpaa lystiä!

Terveydenhuollon oikeudenmukaisuus

Terveys- ja sosiaalipalvelujen saatavuuteen vaikuttaa tulotaso. Perustuslakiin on kirjattu perusoikeus yhtäläisiin ja riittävistä palveluista jokaiselle riippumatta asuinpaikasta, taloudellisista edellytyksistä tai sosioekonomisesta taustastaan. Nämä ovat olleet Suomen sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevien poliittisten linjausten julkilausumia useissa eri hallitusohjelmissa.

Vieläkään ne eivät toteudu. Häpeäpilkkuna voidaan pitää ihmisten eriarvoisuutta terveyspalvelujen saannissa. On käyty keskusteluja siitä, miten kasvavia terveydenhoitokustannuksia voitaisiin alentaa,esim. Latvian vihreät ovat esittäneet Esko Ahon lailla, että terveydestään hyvin huolehtivat ihmiset saisivat verohuojennuksia tai alennettuja maksuja terveydenhuoltoon. Muistuttaa yksityistä vakuutusrahoituksella hoidettavaa mallia.

Jos tämä ajattelu rantautuisi laajalti Suomeen, pitää herättää kysymys, miten kohdellaan synnynnäisesti vammaisia, mielenterveysongelmaisia, heikossa sosiaalisessa asemassa olevat, joilla ei ole edes varaa riittävästi ravitsevaan ruokaan. Ja katsotaanko työtapaturmat, liikennetapaturmat itse aiheutetuiksi vai ei. Kaikki sairaudet eivät kuitenkaan ole hankittuja. Ja vaikka kuinka terveellisesti eläisit, voit sairastua vakavasti. Tai jokaisella liikenteessä liikkuvalla on uhka jopa vammautua.

Muutenkin ollaan korostamassa itsehoitoisuutta. Eri puolella on projekteja, jotka tähtäävät itsehoitosuuden lisäämiseen. Tämä on sinänsä hyvä suuntaus, kunhan ei taas mennä äärimmäisyyteen. Vastuu itsestä pitäisi olla peruslähtökohta ihmisen elämässä. Mutta siitä ei pidä rangaista, mikäli tähän ei kykene.

Samanaikaisesti kun kehitellään erilaisia malleja kustannusten kurissapitämiseksi, mm. on yksittäisen sairaan asiakasmaksujen korotettu. Tämän toiminnan sijaan pitäisi pohtia, miksi terveydenhuoltojärjestelmässä palaa yhä enenevästi yhteiskunnan rahaa esim. yksityisen terveydenhuollon Kela-korvauksiin. Julkisella rahalla tuetaan yksityistä toimintaa, jota saa ainoastaan suurimmissa kaupungeissa tai kasvukeskuksissa. Ja joissa pääsääntöisesti asioivat hyvätuloiset. Näistä palveluista ovat maaseututaajamassa asuvat ulkopuolella.

Nykyisin ihmiset, saadakseen pikaista ja nopeaa hoitoa, turvautuvat entistä useammin yksityislääkäreihin. Koska on olemassa myytti, että esim. julkisen terveydenhuollon päivystyksessä joutuu vain odottelemaan, eikä saa riittävän hyvää hoitoa.
Kerran huonoa palvelua saaneet ohjautuvat herkästi yksityispuolelle hoitoon. Jos nimittäin on varaa.
Eivätkä ihmiset lähde herkästi tekemään valitusta hoidostaan, koska pelkäävät, ettei heitä jatkossa hoidetaan riittävän hyvin, jos tekevät valituksia. Potilaalla on kuitenkin oikeus tehdä muistutus omasta palvelustaan niin sosiaalipalveluissa kuin terveydenhuollon asiakkaana saamastaan hoidosta, kohtelusta, hallinnollisista päätöksistä, jne. Muistutusten lisäksi voi tehdä kanteluja, potilasvahinko-ilmoituksia, tai viedä jopa virheet ja erheet aina oikeuteen saakka.

Muistettava kuitenkin on, että yhtään elinsiirtoa, sydänleikkausta tai vaativaa tehohoitoa ei yksityiseltä saa. Julkisuudessa on keskusteltu siitä, että pitäisi lopettaa vastakkain ajattelun kitkeminen välillä julkinen – yksityinen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että verovaroin toimiminen vaatii julkisen vastuun niin, ettei siinä pääajatteluna ole yrityksen taloudellisen edun tavoittelu vaan pyyteetön tarve parantaa ihmisiä tai lieventää heidän kärsimystään, kuten sairaanhoitajien eettisissä ohjeissa sanotaan. Ja kuten edellä totesin, ei meillä ole puhtaasti yksityistä terveydenhuoltoa vaan vahvasti yhteiskunnan subventoimaa eri muodoissaan .

Stakesin selvityksen mukaan esim.80% kaihileikkaukseen tulevista tuli yksityislääkärin kautta, kohdunpoistoihin noin puolet, tekonivelleikkaukseen noin kolmannes.

Perustuslain mukaan väestön hyvinvoinnista on yhteiskunnalla vastuu. Ja oman toimeentulonsa hankkimisesta vastuu on kansalaisilla. Perustuslaki määrittelee valtion valtiomuodon ja eri hallintoelimet sekä niiden valtaoikeudet, mutta turvaa myös kansalaisten perusoikeudet.
Jos kansalaisten perusoikeuksien toteutumisissa on ongelmia, epäkohtiin pitää jatkossakin perustuslakia muutettaessa kiinnittää huomiota. Oleellista yksittäisen kansalaisen kannalta ovat tasa-arvo ja perusoikeudet.

On surullista todeta, että sosiaali- ja terveydenhuollossa ihmiset eivät ole yhdenvertaisia tai tasa-arvoisia, kuten pitäisi.

Tuntuu että terveydenhuollon etiikka ja moraali ovat jotenkin kadoksissa. Enää ei ole etusijalla ihmisen hoitaminen tai sairauksien ennaltaehkäisy, vaan jokaisen oman edun tavoittelu. Poliitikot ja silmäätekevät käyttävät kyynärpäitään tullakseen hoidetuksi jonojen ohi ja hoidosta päättävät eivät pane vastaan - syystä tai toisesta. Juhlapuheissa kansalaisten yhdenvertainen kohtelu nostetaan esille, mutta oma toiminta osoittaa itsekkyyttä ja kyynärpäitä!

Jos katsoo päätöksiä, mitä eduskunta on tehnyt, tai mitä päätöksiä tehdään kuntatasolla, ei lähtökohtana ole terveydenhuollon oikeudenmukaisuus vaan se, mistä poliitikot otaksuvat omien äänestäjiensä tulevan. Niinpä joidenkin ajattelu pohjautuu rahan mahtiin, siis siihen, että myös terveyspalvelut ovat vain ja ainoastaan rahalla ostettava hyödyke.

Sairaanhoitajien koulutuksessa on aina painotettu, että ihmiset ovat tasa-arvoisia, siitäkin huolimatta, että olisivat missä yhteiskunnallisessa asemassa tahansa. Sairauden ilmestyminen kun ei katso, onko sinulla varallisuutta vai ei. Siksi hoidossa ihmisten pitää olla tasa- arvoisia; köyhää on kohdeltava samalla tavalla kuin rikasta; ajattelu lähtee hoitotyön etiikasta. Muuan taloustieteilijä on sanonut aikoinaan, että pelkkä olemassaolo ei anna kenellekään oikeutta tai moraalista vaatimusta ketään toista kohtaan.

Hyvinvoinnin perusedellytys olisi, että kaikilla olisi riittävä toimeentulo, jotta elämisen perusedellytykset toteutuisivat. Tunnen pienten lasten yksinhuoltajaäitejä, joka taistelevat päivittäin, jotta saisivat rahat riittämään edes ruokaan, muusta puhumattakaan. Ei siinä mietitä yksityislääkäriä, kun lapselle tulee korvatulehdus. Silloin mennään ja jonotetaan terveyskeskukseen. Eikä hän pysty hoidattamaan hampaitaan yksityisellä hammaslääkärillä, vaan jonottaa ja odottaa. Kun ei ole varaa muuhun.

Mihin minun maailmankatsomukseni perustuu?

Olen kristitty, pysynyt evankelis-luterilaisen kirkon jäsenenä syntymästäni saakka. En ole ahkera kirkossakävijä, suuria juhlapäiviä lukuun ottamatta. Minun kirkkoni on alati ollut metsä ja luonto ja jumalanpalvelukseni ovat omat kahdenkeskiset keskusteluni itseni ja Jumalani kanssa.

Minun kantani uskontooni on se, että kaikki uskonnot ovat perusominaisuuksiltaan samanlaisia. Ne ovat vain eri teitä samaan päämäärään, eli siihen, mikä on hyvää ihmiselle hänen elämässään. Tulevaisuuden 2000-vuoden rauha, jota maailmaan odotetaan, perustuu siihen, että kaikkien uskontojen on syytä ryhtyä etsimään niitä yhdistäviä tekijöitä sen sijaan, että vihollinen nähdään kristityissä, muslimeissa, juutalaisissa.

Katolinen teologi Hans Kung on esittänyt, että ” tärkeä askel maailmanrauhaan on rauha uskontojen välillä”. Hyvä alku tälle voisi olla se, että nk. suuret uskonnot, juutalaisuus, muslimit ja kristityt näkisivät toisensa sukulaisinaan. Lähtökohtaisesti tämän pitäisi tapahtua eri uskontojen johtajien taholta. Me maalliset uskomme ja kuuntelemme johtajiamme, teemme niin kuin meille opetetaan.

Kun katsoo esim. kolmea uskontoa, juutalaisuutta, kristittyjä tai muslimeja, niin miltä se näyttää: juutalainen elää Isästä, kristitty Pojasta ja profeetalliseen sanomaan nojautuvat muslimit Pyhästä Hengestä. Siis uskovat lähtökohtaisesti samaan oppiin, joka on hajautunut ihmisten liikkuessa toisille asuinpaikoille ja toisiin ympäristöihin.

Kristityille Paavalikin opettaa, että on vain yksi ruumis(seurakunta), joka on universaalinen sillä tavalla, että kaikki uskovat kuuluvat ympäri maapallon samaan seurakuntaan.
Eikö tätä voisi soveltaa myös niin, että riippumatta siitä, mikä on äidinperintönä tullut uskontomme, ihmiselle uskonnollisen totuuden ja lohdutuksen välittäjänä voisi olla muidenkin uskontojen perustajat; Buddha, Muhammed, Laotse, Konfutse - Jumalan, Allahin, Jahven, Jeesuksen ja Mooseksen rinnalla.

Lähtökohta ajattelulleni on, että ihminen on pohjimmaltaan hyvä!
Me olemme sielultamme aika köyhiä, kun emme voi hyväksyä sitä jopa kulunutta sanomaa, että jokainen tulee uskollaan autuaaksi. Eihän se ole tärkeää, mihin uskot, kunhan vain uskot ja olet rehellinen uskossasi ja olet rehellinen itsellesi sekä pyrit kaikessa toiminnassasi hyvään.
Kukin saa uskoa omaan jumalaansa, kunhan uskoo ja tulee autuaaksi.

Mikä onkaan terveydenhuollon tarkoitus?

Suomessa toimii hyvä, verovaroilla ylläpidetty terveydenhuolto. Ainakin toistaiseksi. Suunnitelmia on kyllä olemassa terveydenhuollon laajaan yksityistämiseen ja pääavaus tehtiin Oulun kaupunginvaltuustossa viime vuoden budjettikäsittelyn yhteydessä. Valtuusto näet päätti kilpailuttaa yksityisten kesken niiden terveyskeskusten vastaanottotoiminnan, joilla ei ole lääkäripalveluja. Kyse oli laskennallisesti n. 22.000 terveyskeskuskäynnistä.

Siis miksi ei Oulussa saa lääkäripalveluja?

Oulun kaupunki teki aikoinaan päätöksen siirtyä organisaatiossaan tilaaja-tuottajamalliin. Alkuun se lähti kokeiluna, niin kuin kaikki muukin toiminta, mikä päätetään hetken päästä muuttaa normaaliksi toiminnaksi. Siis kokeiluna, jonka ainutkertaisuutta ja kustannuksia säästävää toimintamallia kaikki kilvan ylistävät.

Siispä se istutettiin myös sosiaali- ja terveyspalveluihin. Organisaatiot pistettiin uusiksi, soten johto aina ylintä päällikköä myöten laitettiin myös uusiksi. Johtavuudesta seurasi ensimmäinen konflikti. Eivät lääkärit ole tottuneet siihen, että joku muu johtaa heidän työtään. Kävi samanmoinen myrsky kuin aikoinaan Helsingin sairaanhoitopiirissä. Lääkärit äänestivät jaloillaan ja hoitamattomat lääkärien virat näyttivät käyrissä huipputuloksia.
Asiaan herättiin hieman viiveellä. Työryhmät ovat hautoneet asiaa ja esittävät laajan keinovalikoiman; omalääkärijärjestelmän hautaaminen, uudenlaiset päivystysjärjestelyt, terveysasemien toimintojen kilpailuttaminen yksityisten toimijoiden kesken. Tämä viimeksi mainittu oli jo päätöksessä edellisessä Oulun kaupunginvaltuuston kokouksessa. Kaksi demaria äänesti päätöstä vastaan. Minä olin niistä toinen.
Miksi? Eikö tärkeintä ole, että ihmiset saavat palveluja? Vastaan kysymyksiin tietysti, että totta kai, mutta seuraavaan hengenvetoon haluan tuoda perusteluja, miksi näin ei olisi pitänyt tehdä.
Vastaanottotoiminnan yksityistäminen vaatii kilpailun järjestämisen, ellei ole jo laatikkosopimuksella sovittu, kuka noita terveyspalveluja ryhtyy antamaan. Siis vuoden verran, minkä kilpailutus kestää, ihmiset ovat vailla palveluja. Miksi oli siis pakko tehdä tällainen paniikkiratkaisu? Eikö olisi ollut syytä pureutua syihin, jotka johtivat tähän tilanteeseen. Tarvittaessa olisi voinut ottaa vaikka taka-askeleen organisaation kehittämisessä, todeta, että pieleen meni.
Siis kun jokin menee pieleen, tunnustetaanko siis, ettei julkisesta ole mihinkään ja yksityistetään? Seuraavana on yhteispäivystys ja sen yksityistäminen. Huomaamatta, että yhteispäivystyksen ongelmat johtuvat siitä, etteivät ihmiset edelleenkään saa palveluja seuraavaan vuoteen Oulun kaupungissa. Kun ihminen ei saa palveluja päivällä, on pakko tulle klo 15 jälkeen päivystykseen.
Julkiset terveyspalvelut tuotetaan verovaroin. Kyseessä ei siis ole voitontavoittelu ihmisen sairastumisella tai terveydellä. Yksityinen toimija taas toimii markkinatalousperiaatteella elikkä mahdollisimman kustannustehokkaasti ja mahdollisimman edullisesti, jotta viivan alle jää jotain jaettavaa osakkeen omistajille. Näin tuleekin olla. Meillä Suomessa ei vain ole puhtaasti yksityistä sektoria, sillä nytkin yksityisen kustannuksia subventoidaan Kelakorvauksin.

Tuleva, kilpailutettu terveyskeskusten vastaanottotoiminta hoidetaan yksityisen tiloissa ja yksityisen henkilökunnalla, siis myös hoitohenkilökunnalla.
Yksityisiä terveydenhuollon toimijoita tarvitaan, pitäähän olla paikka, josta asiakkaat tietoisesti kukkaroaan ja varallisuuttaan käyttäen saavat haluamiansa erikoispalveluja. Mutta se tie on vaarallinen, jossa kunta lähtee asukkaiden verovaroilla sotkeutumaan yksityiseen bisnekseen.
Uskon vakaasti ja järkähtämättä suomalaiseen julkiseen terveydenhuoltoon. Mikäli verovaroilla nyt tuotettuja palveluita ryhdytään yksityistämään, on vaarana, että oma tuotanto näivettyy kokonaan. Tuolloin meillä on tulevaisuudessa vain yksityinen toimija, joka määrää hinnat, laadun, toiminnan. Tuolloin tarvitaan vakuutuksia, tarvitaan uusia Kelan tukimuotoja, tarvitaan rikkautta, jotta ihmisten terveydenhuolto toteutuisi.
Minusta elämä ei ole bisnestä eikä kaikkia asioita voi ostaa rahalla. Mutta markkinatalous, kustannussäästöt, rahanvalta on astunut vahvasti ja epäeettisesti myös terveydenhuoltoon.