Olin eilen kuuntelemassa lasten ja nuorten hyvinvoinnista Sirkka Rousua, lasten suojelijaa, joka tutkijana ja yliopettajana on tutkinut ja havainnoinut pitkään hyvinvointiyhteiskuntaamme lasten ja nuorten ja ennen kaikkea lastensuojelun näköalaikkunoiden kautta. Itselleni hänen ajatuksensa oli todella ajatuksia herättäviä.
Keskeisin, mikä myös minun mielestäni pitäisi saada kitketyksi pois suomalaisesta ajattelusta, että on olemassa vain ”hyviä” tai ”huonoja” vanhempia. Jos jokin yhteiskunnassamme mättää, kuinka herkästi syyttävät sormet osoittavatkaan aina yksilöön. Vaikka vika onkin systeemissä ja järjestelmässä.
Lapsiperheiden köyhtyminen alkoi 1990 -luvulla ja on jatkuvasti kasvanut, ollen nyt lähes kolminkertainen. Yhä useammat sinnittelevät menojensa kanssa kun perheen tulot eivät riitä. Vaikka vanhemmat käyvät töissä ja vaikka yhteiskunta tarjoaa erilaisia tulonsiirtoja, ei siltikään rahat riitä. Yksin päivähoitokustannukset ovat niin suuret, että se panee vanhemmat harkitsemaan, onko ollenkaan mielekästä äidin palata työelämään.
Oma tyttäreni palaa tänään äitiyslomalta töihin. Vielä ei Pikku - Ilmarin tarvinnut mennä hoitoon, kun isä jäi kotiin. Mutta muutaman viikon päästä tämäkin on tosiasia.
Kun itselläni oli lapset pieniä, elämä kävi ”kädestä suuhun”. Ja edelleen, 20-vuodenkin päästä meillä on tilanne, jossa pienten lasten vanhemmat taistelevat toimeentulosta. Kun talous on vedetty tiukoille, ei tarvita kovinkaan suurta yllättävää menoerää, kun talous kaatuu.
Seuraavan eduskunnan tärkeimpiä tehtäviä on tehdä asialle jotakin! Demarit esittävät lapsivähennystä verotukseen. Ennen kuin tästä päätetään, pitää laskurien laskea tarkasti se, mikä todella hyödyttää lapsiperheitä. Tämäkin päätös saattaa asettaa matalatuloiset perheet eriarvoiseen asemaan ja saattaa hyödyttää vain suurempituloisia, jotka maksavat tuloistaan enemmän verojakin. Mistään linjauksesta ei pitäisi tehdä mantraa ennen kuin asia huolellisesti tutkitaan monelta kantilta. Olisiko sittenkin parempi korottaa lapsilisiä ja sitoa ne elinkustannusindeksiin, jolloin edes tämä tukimuoto pysyisi ajan tasalla.
Tutkimusten mukaan vanhemmat kyllä yrittävät parhaansa. Kun kyse on lasten harrastuksista, tingitään ennemmin vanhempien omista menoista kuin näistä. Vanhemmat kyllä yrittävät parhaansa, mutta kaikilla ei tähän ole voimia. Tuolloin tasa-arvoinen yhteiskunta rakentaa tukitoimet niin, että niitä autetaan, jotka apua tarvitsevat. Sirkka Rousu muistutti minusta hienosti siitä, kuinka auttamisen pitäisi olla normaalitoimintaa eikä sellaista, osoittelevaa auttamista, jossa perhe leimataan alaluokkaan, heikompiosaisiin jne.
Miksi opettajat/päiväkodin työntekijät eivät kävisi säännöllisin väliajoin kaikkien lasten kotona? Tällöin ongelmatilanteissa kotona käyminen tapahtuisi matalammalla kynnyksellä eikä lapsi/vanhemmat heti leimattaisi.
Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen elämä on tärkeä – laulaa Veikko Lavi. Laulun sanomaa pitäisi kaikkien pysähtyä joskus miettimään. Jos poliitikkoina, kanssaihmisinä, lähimmäisinä, naapureina, äiteinä, isinä, ukkeina ja mummoina osaisimme elää ja auttaa ihmisiä näin, tästä Suomesta tulisi hyvä paikka olla ja elää!
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)